Lepuskin Joulun makoisat piparkakut

16.12.2019

 

Tänä vuonna tarjottiin Lepuskin Joulussa glögin kera rukiisia piparkakkuja, jotka saivat tapahtumassa suuren suosion. Perinteistä leivontaohjetta etsittiin vanhoista keittokirjoista ja yksi resepti jo julkaistiin joulutapahtuman kutsussa ja lauluvihossa. Leipurimme mukaan vanhan ohjeen mukaan piparkakkuihin ei saatu riittävästi jouluista makua ja näköä. Niinpä ruis- ja perunajauhojen suhdetta muutettiin eli rukiin osuutta lisättiin. Myös makeutta vähennettiin ja mausteiden määrää lisättiin. Aiemmin julkaistuun ohjeeseen tehdyillä muutoksilla syntyy todella makoisia Lepuskin piparkakkuja. Kannattaa kokeilla!

 


Lepuskin Joulun makoisat piparit


1 kananmuna
1,5 dl tummaa siirappia
1,5 dl voisulaa (n. 165 g)
2 tl inkivääriä
1½ tl pomeranssinkuorta
1 ½ tl kardemummaa
1 ½ tl kanelia
hieman neilikkaa
3 dl ruisjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1 tl soodaa


Siirappi ja voisula sekoitetaan. Seokseen lisätään kananmuna ja mausteet sekä pieneen perunajauhomäärään sekoitettu sooda. Lopuksi lisätään jauhot. Taikina saa seistä seuraavaan päivään. Taikina kaulitaan ja siitä otetaan sydänmuotilla pieniä kakkuja, joita kypsennetään 200 asteessa 6-8 minuuttia. Vegaaninen versio onnistuu jättämällä kananmuna pois ja korvaamalla voin kasvismargariinilla.