Kuvamme on Lintuvaaran Omakotiyhdistyksen albumista,

kuvaaja on Masa Pulkkinen.

 

 

 

 

 

 

 

Leppävaaran huvila-alueen alkuvaiheet

 

09.03.2026

 

Viime kerran kansalaismuistipiirissä oli tarkoitus käydä läpi laajemmin Leppävaaran kartanon maille syntynyttä Harakkaa, nykyistä Lintuvaaraa, mutta juututtiin alkuunsa Alkutielle, nykyiselle Veräjäpellonkadulle. Sen verran paljon löytyi taas vanhoihin taloihin liittyneitä tarinoita.

 

Siitä jatketaan ensi keskiviikkona 11.3.2026 matkaa Murhamäen yli Läntistä tietä eli Katri Valan tietä Kylätien Kuuskulmaan.

 

Kuvassa Katri Valan tie pohjoisesta etelään 1995, taustalla on Ahlgrenin talo ja etualalla Muna-Mimmin pieni talo. Muistatko vielä Mimmin kaksikerroksista kanalaa, joka on jo purettu?

 

Tervetuloa mukaan Ruusutorpan koulun auditorioon ke 11.3.2026 klo 18–19.30.

Koulun osoite on Leppävaarankatu 24-26.