Metropoli ja suurkunta tarvitsevat lähidemokratiaa

 

19.12.2014

 

Pääkaupunkiseudun kunnalliselämässä tähdätään yksikkökoon suurentamiseen. Vaarana on, että päätöksenteko karkaa vielä nykyistäkin kauemmaksi asukkaista. Heidän vaikutusmahdollisuuksiensa parantaminen tulisi ottaa keskeiseksi osaksi uudistussuunnitelmia.

 

Vastikään valtiovarainministeriön kuntaosastolta laitettiin kunnille lausunnolle ehdotus pääkaupunkiseudun metropolilaiksi. Lain ideana on yhdistää 14 pääkaupunkiseudun kunnan tehtäviä ja päätöksentekoa yhden edustus- ja virkakoneiston hoitoon.

 

Metropolia hallitsisi vaaleilla valittu metropolivaltuusto ja se päättäisi maankäytöstä, kunnallisesta asuntotuotannosta ja liikenteestä. Metropolin hoidettavaksi tulisi sekä kuntien että kuntayhtymien nykyisiä tehtäviä. Verotusoikeutta metropolilla ei kuitenkaan olisi, vaan sen toiminta rahoitettaisiin kuntien maksuosuuksilla ja valtionavustuksilla.

 

Metropoli tuntuu kohtuullisen hyvältä idealta ainakin siinä mielessä, että keskenään säheltävien viranomaisten lukumäärä vähenee. Vaatii tosin varmaan aika paljon aikaa ennenkuin 14 kunnan pikkupomot saadaan toimimaan yhteen.

 

Vähän ennen metropolilain luonnoksen valmistumista jätettiin työryhmän selvitys pääkaupunkiseudun kuntajaosta. Ryhmä esitti, että Espoo, Helsinki, Kauniainen, Sipoo, Vantaa ja Tuusulan eteläosa yhdistettäisiin suurkunnaksi, joka edelleen jakautuisi 15-20:een palvelualueiseen, joita kutsutaan kotikaupungeiksi. Niissä olisi omat kaupunginosavaltuustot, jotka valittaisiin joko vaaleilla tai kaupunginvaltuuston toimesta. Verotusoikeus säilyisi kuitenkin Suur-Helsingillä.

 

Julkisuudessa ei ole ollut kovin hyvin esillä, miten suurkuntaidea suhteutuu metropoli-ideaan, mutta ainakin periaatteessa ne voidaan toteuttaa samanaikaisesti. Jos suurkunta todella johtaisi aluekeskustasoisen rakenteen voimistumiseen yhdistettävien kuntien alueella, se olisi hyvä idea.

 

Isompi pulma on sitten se, miten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kehittyvät. Takavuosina puhuttiin lähidemokratiasta. Metropolilain julkistamisen yhteydessä siitä ei ole juuri puhuttu. Päätöksenteko karkaa yhä kauemmaksi meistä pulliaisista. Eikä kuntien yhdistämishankekaan taida tuoda tähän parannusta. Lehtitietojen perusteella näyttää siltä, että kotikaupunkien päätösvalta ei lopulta muodostuisi kummoiseksi.
 
Ehkä se kuitenkin on parempi kuin nykytilanne. Ainakin suurten kaupunkien organisaatio kokee useammin palvelevansa kunnan keskushallintoa kuin niitä asukkaita, joiden elinympäristöä myllätään ja joille palveluita tarjotaan. Asukkaat koetaan hallintoalamaisiksi ja leimataan helposti nimbyiksi, jotka ovat asiallaan joko liian aikaisin tai liian myöhään, mutta tuskin koskaan oikeaan aikaan.

 

Tärkeämpää kuin erilaiset valtuustot onkin osallistumismahdollisuuksien rakentaminen: silloin kun valmistellaan päätöksiä, silloin kun päätöksiä tehdään ja silloin kun päätöksiä toteutetaan. Osallistumismahdollisuuksilla on kaksi edellytystä. Hallinnon tulee toimia avoimesti ja hallinnolla tulee olla asukkaiden kuulemisvelvollisuus.

 

Avoimuus tarkoittaa sitä, että asukkaat on pidettävä perillä siitä, mitä ollaan tekemässä: mitä valmistellaan, mitä päätetään ja mitä ollaan toteuttamassa - ja millä aikataululla ollaan liikkeellä. Se edellyttää kuntaorganisaatioiden viestintävelvollisuuden huomattavaa kasvattamista, minkä ei kuitenkaan internetin aikakaudella pitäisi olla ylivoimaista - jos vain virkaorganisaation asenteet ovat kunnossa. Leppävaarastakin löytyy esimerkkejä sekä erinomaisesta että huonosta kunnallisesta tiedottamisesta.

 

Avoimuus olisi kuntaorganisaationkin etu. Käyttäytymistieteellinen tutkimus osoittaa, että asioihin on huomattavasti helpompaa suhtautua järkiperäisesti ja rakentavasti, jos ne eivät tule yllätyksenä.

 

Kuntalaisten oikeus kuulluksi tulemiseen on tietenkin jo nyt hyväksytty, mutta suhteellisen suppeasti tulkittuna. Kuulluksi tulemisen ei tarvitse olla tiukan juridisesti määritelty prosessi muutoin kuin varsinaisen päätöksenteon yhteydessä. Päätöksiä toteutettaessa ja valmisteltaessa  velvollisuuden asukkaiden kuulemisen ei pitäisi edellyttää monimutkaisia hallinnollisia kiemuroita.

 

Kuuleminen pitäisi nähdä voimavarojen lisäyksenä. Valmistelussa etsittäisiin asukkaiden ideoita ja innovaatioita yhteiseksi hyödyksi tai kartoitettaisiin erityisen tärkeitä varjeltavia kohteita. Toteutuksessa taas asukkailta haettaisiin apua siihen, miten periaatepäätökset voidaan parhaalla mahdollisella tavalla sopeuttaa reaalitodellisuuteen. Se joka osaa ja uskaltaa, pystyy jo nyt vaikuttamaan, mutta olisi tärkeätä tarjota mahdollisuuksia myös niille, jotka kiireen tai uskalluksen puutteen vuoksi pysyvät hiljaa.

 

Hyviä kuulemisen käytäntöjä on siellä täällä kuntakentässä olemassa, mutta ei kattavasti. On vaikka lain voimalla luotava helppokäyttöiset kanavat asukkaiden ja kuntaorganisaation keskinäiselle viestinnälle ja selkeät pelisäännöt kommunikaation sujumiselle.

 

Internet tarjoaa hyvät mahdollisuudet sekä asukkaille tiedottamiseen että asukkaiden kuulemiseen. 

 

Jussi Melkas
kaupunkilainen 65 v

 

Lue myös aiemmin julkaistuja blogeja.