Kuvasarjassa on 06.02.2015 tilanne. Katso myös aiemmin julkaistuja kuvasarjoja.

Kyllä se siitä!

 

09.02.2015

 

Työt jatkuvat Läkkitorin remonttityömaalla helmikuun alun

hämärässä, samoin

jatkuu puikkelehtiminen työmaakaivantojen ja koneiden välissä. Ohikulkija ei ihan heti huomaa työn etenemistä, sillä duunia tehdään vielä monttujen pohjilla.

 

Mikäli maaliskuussa ei ole kovia pakkasia, päästään jo silloin tekemään torin kiveyksiä ja kaikki olisi valmista kesäkuun lopussa. Takatalvi lykkäisi torin valmistumisen elokuulle ja kiristäisi entisestään Gallerian ja Läkkitorin yrittäjien pinnaa.

 

Tuoreimmassa kuvasarjassa työmaa näyttää hiljaiselta ja siihen on syynsä, kuvaaja oli paikalla työajan ulkopuolella.