Mitä, eikö kiinnosta?
10.04.2015
Eduskuntavaalien ruletti pyörii täysillä ja vaaleihin on enää muutama päivä, mutta silti en aio kirjoittaa niistä. Käyn äänestämässä, koska olen vanhan liiton mies, jonka mielestä demokratiaa kannattaa käyttää, kun se kerran on saatu. Demokratia on ehkä tehoton, mutta parempaakaan ei ole löydetty. Valistunutta itsevaltiutta on tarjottu tilalle, mutta sekään ei oikein houkuta. Valta nimittäin korruptoi, eikä valistuksen henki oikein jaksa siinä maaperässä elää. Jos et usko, niin katso vaikka itään päin.
Aion kirjoittaa tärkeämmästä asiasta, jolla vaikutetaan kymmenien vaalikausien yli. Aion kirjoittaa kaupunkisuunnittelusta, siitä mitä Lepuskissa rakennetaan tulevien vuosikymmenien aikana. Jos pidät kauneudesta, arvostat turvallisuutta ja sujuvaa, mukavaa elämää, niin tämän pitäisi kiinnostaa juuri sinua. Rakennukset ovat totta kai tärkeitä kaupunkiympäristön estetiikalle, mutta niiden sisältö ja toiminta ratkaisee sen, miten hyväksi alue koetaan.
Kaupunkisuunnittelu on liian tärkeää jätettäväksi asiantuntijoille. Asiantuntijoiden mielestä taas kaupunkisuunnittelu on liian vaikeaa jätettäväksi asukkaille. Sanotaan, että tulevaisuuden asukkaat ole vielä edes syntyneet. Totta, mutta ongelma on ihan sama kuin näissäkin eduskuntavaaleissa, tänään on päätettävä tulevien sukupolvien velkataakasta tai hyvinvoinnista. Tätä vartenhan länsimainen demokratia aikoinaan Ateenan Agorassa syntyi.
Jotta kansa voi päättää, täytyy sen tietää mistä päätetään. Jos halutaan väki mukaan, on asiat pystyttävä esittämään niin selkeästi, että jokainen voi ne tajuta. Siihen tarvitaan asiantuntijoita ja ymmärrettävää esitystapaa. Tätä on kaupunkisuunnittelussa haettu iät ja ajat. On tehty havainnekuvia, on rakennettu pienoismalleja ja kirjoitettu tarinoita siitä, millaista tulevaisuutta käsiteltävän suunnitelman toteuttaminen toisi tullessaan.
1980-luvulla tehtiin ensimmäisiä yrityksiä mallintaa suunniteltava rakennus tietokoneilla ja upottaa sen kuva valokuvaan. Siihen aikaan laskentatehon tarve oli niin suuri, että yksinkertaisen rakennuksen rautalankamallia ajettiin Otaniemen keskuskoneella yön yli silloin, kun ilmatieteenlaitoksen sääennusteilta jäi luppoaikaa. Nykyiset vakioläppärit selviävät samasta tehtävästä alta aikayksikön, joten tekniikasta se ei enää jää kiinni.
Olin aikoinani toisena kirjoittajana tekemässä opasta asukkaille siitä, miten asemakaavoja luetaan ja miten niitä voi ymmärtää. Mukana oli taitava piirtäjä, joka käytti sarjakuvia ja pilapiirroksia näyttääkseen sen, miten eri tavalla samat asiat koetaan. Omakotitontti voi toiselle merkitä väljää puutarhaa rintamamiestaloineen ja toiselle 250 neliön taloa 400 neliön tontilla. Kaikki eivät oppaastamme pitäneet, heidän mukaansa siitä tuli vain hankaluuksia, kun maallikot oppivat lukemaan asiantuntijoiden piirustuksia ja tekstejä.
Espoon kaupunki on tuonut tarjolle uuden keinon aktivoida asukkaita kaupunkisuunnitteluun. Vuoden alkupuolella julkistettiin Tehtävä Leppävaarassa -niminen Lepuskin virtuaalikaupunkimalli, jossa voi kolmiulotteisesti risteillä kotikulmilla ja tehdä ehdotuksia ympäristön kehittämiseksi. Idea on mainio, mutta sen toteutus vielä ontuu, eikä sen vuorovaikutteisuuskaan toimi. Tehtyihin ehdotuksiin tarttuvat vain muut mallin käyttäjät, eikä heitäkään ole ruuhkaksi asti. Silti se on hyvä yritys ja oikeaan suuntaan, siitä voi vielä tulla kelpo foorumi kansalaiskeskustelulle, jos sitä tarvitaan ja halutaan.
Olen asunut radan pohjoispuolella 40 vuotta ja pidän tästä ympäristöstä. Pohjois-Lepuskissa kerrostalot ovat vapaasti sijoiteltuja ja inhimillisen kokoisia. Toteutus on suhteellisen väljää ja katuverkko kertoo terveisiään sadan vuoden takaisesta Albergasta ja Harakasta. Täällä on helppo liikkua ilman autoa, kivijaloista löytyy palveluja ja moni vastaantulija on tuttu. Viihdyn täällä, toki täälläkin on paikkoja joille voisi ja pitäisi tehdä jotain.
Eniten rempallaan on pohjoisen ja eteläisen keskuksen yhdistäminen suunnilleen Gallerian ja Sellon välistä. Nyt rata ja Turuntie erottavat keskustat rotkon lailla toisistaan. Ihmiset pakkautuvat ahtaaseen ja jo aikansa palvelleeseen asematunneliin, joka sitä paitsi on ruma ja monien mielestä turvaton.
Kaupunkisuunnittelulautakunta on ilmoittanut etsivänsä toimivia ja kaupunkitaiteellisesti korkeatasoisia tapoja keskusten liittämiseksi toisiinsa. Silti ei hyvältä näytä, sillä hankkeita viedään eteenpäin hiljaisuudessa ja julkisuuteen tulleet ehdotukset ovat kömpelöitä torsoja, jotka eivät millään tavalla jatka pohjoispuolen hyvää kaupunkiympäristöä eivätkä liitä sitä eteläpuolen keskukseen.
Eniten minua kuitenkin riepoo se, että tämä Lepuskin kannalta tosi tärkeä ratkaisu ei tunnu kiinnostavan juuri ketään muuta. Nyt juuri pitäisi kuitenkin keskustelun velloa kiivaana, kun ratkaisuihin voidaan vielä vaikuttaa. Turha enää sitten valittaa, kun niskat kyyryssä kulkee ilmeettömien rakennusten varjossa, joiden ovet eivät edes aukene kadun tallaajalle.
Eikö vieläkään kiinnosta?
Markku Salmi
Historiaan ja kirjoihin hurahtanut vanha lepuskilainen
Lue myös aiemmin julkaistuja blogeja.
