Pikaratikka Lintuvaaraan
01.04.2021
Raide-Jokerin työmaalta on löytynyt monta kilometriä ylimääräistä ratakiskoa, joka on päätetty sijoittaa pistoraiteeseen asemalta Lintuvaaraan.
”Tämä on ollut meille kova päätös, mutta jotain oli tehtävä ja pian, ennen kuin kiskot ruostuvat”, perustellaan yllättävää päätöstä kaupunginhallituksen taholta. ”Jos me emme olisi niitä ottaneet, niin Vantaa olisi ne saanut”, kaupungin edustaja jatkoi.
Rakennustyöt käynnistyivät vauhdilla Jääskeläntien päästä 1.4.2021 ja valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä. Työt etenevät tällä hetkellä Uutun ja Alepan kohdalla.