Poimintoja Leppävaara-seuran
toiminnasta 2010–2020

 

07.06.2022

 

2020 Vuoden 2020 poikkeusolot yllättivät maaliskuun lopussa myös Leppävaara-seuran. Suunniteltua toimintaa jouduttiin rajoittamaan, mutta tilanteeseen onnistuttiin sopeutumaan varsin nopeasti ja opittiin toimimaan uudella tavalla. Johtokunta alkoi kokoontua virtuaalisesti ja normaalia tiuhempaan tahtiin. Tiedottamista sosiaalisessa mediassa ja pikaviestipalveluissa lisättiin huomattavasti. Myös sidosryhmäyhteistyötä kyettiin monella taholla pitämään yllä.


Suurin ilon aihe oli, että syksyn Raittikarnevaalit onnistuttiin järjestämään koronaturvallisesti yhdessä Suurmarkkinoiden kanssa. Asukkaille tärkeän Ruusupuiston säilyttämistä vauhditettiin kaupungin kanssa solmitulla sopimuksella. Asukkaat sitoutuivat avustamaan puiston hoidossa. Puisto sai myös paljon positiivista julkisuutta vuoden lopussa, kun se valittiin Valopilkuksi. Kun kansalaismuisti-illat jouduttiin perumaan, lisättiin toimintaa facebookissa. Tuloksena nähtiin valtava suosion kasvu, sillä muistelijoiden joukko lähes tuplaantui vuoden aikana ja ylitti tuhannen jäsenen rajan.


Myös seuran jäsenmäärä jatkoi kasvuaan. Toiminnan näkyvyys ja vaikuttavuus on jäsenmäärään verrattuna moninkertainen: Lepuski-lehti leviää 22 000 lukijalle, verkossa, Raittikarnevaaleilla ja muilla tapahtumilla tavoitetaan tuhansia asukkaita.

 

 

2019 Leppävaara-seuran toiminnantäyteiseen vuoteen 2019 mahtui lähes sata tapahtumaa, kokousta ja tapaamista. Kaikille avoimet asukastapahtumamme kuten Raittikarnevaalit, kirpputorit ja Lepuskin Joulu Valopilkun valintoineen ovat jo jokavuotista perinnettä. Vuoden kohokohdaksi nousi uuden Leppävaaran ytimessä -kirjan valmistuminen ja sen julkistustilaisuus kirjastolla sekä kirjan teemoihin liittyvä historiakävely Perkkaalla. Alueen monille sidosryhmille pidettiin toistakymmentä historia- ja kirjaesittelytilaisuutta. Vuosi vuodelta suosituimmat kansalaismuisti-illat keräsivät nyt ennätysyleisön, yli 1100 osallistujaa. Viiden kirpputoritapahtuman lisäksi järjestettiin jo toista kertaa yhdessä Sellosalin kanssa Lepuskin Retro & Vintage -tapahtuma.


Osallistuimme kymmeniin tilaisuuksiin, joissa joko virallisen kaavakuulemisen tai epävirallisten neuvottelujen merkeissä käsiteltiin alueemme ajankohtaisia suunnittelu- ja kehittämisasioita. Olemme mukana Asukkaiden Espoo -ryhmässä parantamassa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja tähän liittyvässä pilottiprojektissa Leppävaaranraitin kehittämiseksi yhteistyössä kaupungin kanssa. Yhdistystoiminnan kehittämisen haasteita pohdittiin vuoden aikana useassa tilaisuudessa yhdessä muiden kaupunginosayhdistysten kanssa. Vireillä olevista suunnitelmista tiedotamme säännöllisesti somessa, verkkosivuilla ja Lepuski-lehdessä. Lehdestä ilmestyi kuusi numeroa.


Lukuisten kanavien ja toimintamuotojen kautta seuran toiminta tavoitti jäsenmääräänsä verrattuna moninkertaisen joukon alueen asukkaita. Ilahduttavaa oli myös kirjata jäsenmäärän kasvua.

 

2018 Järjestimme toimintavuonna yhteensä 42 asukastapahtumaa kuten Raittikarnevaalit, 11 kansalaismuisti-iltaa, 4 sisällissodan muistovuoteen liittynyttä kävelyä ja 3 samaan teemaan liittynyttä tilaisuutta. Pidimme 5 Lepuskin kirpputoria ja uutuutena Lepuskin Vintage -tapahtuman. Osallistuimme ympäristötaidetempaukseen sekä järjestimme Lepuskin Joulu -tapahtuman Valopilkku-valintoineen. Sidosryhmille pidimme 16 historia- ja kirjaesittelytilaisuutta. Osallistuimme yli 20 tilaisuuteen, joissa joko virallisen kaavakuulemisen tai neuvottelujen merkeissä käsiteltiin alueemme ajankohtaisia kaavoitus- ja kehittämisasioita. Liityimme mukaan uuteen Asukkaiden Espoo -ryhmään, jonka puitteissa käynnistettiin Leppävaaranraitin kehittämisprojekti. Projekti alkoi ”Onko Raitilla kaikki hyvin?” -kävelyllä ja jatkuu vuonna 2019. Ajankohtaisista hankkeista ja alueen tapahtumista tiedotimme säännöllisesti netissä ja sosiaalisessa mediassa. Esillä olleista suunnitelmista teimme 7 kannanottoa. Lepuski-lehteä julkaisimme 6 numeroa. Toimintamme tavoittaa lukuisten kanavien kautta erittäin paljon asukkaita. Jäsenmäärässä oli ilahduttavaa kirjata 14 % kasvu.

 

2017 Toiminnantäyteiseen vuoteen mahtui lähes 60 asukas- ja muuta tapahtumaa. Yksi kohokohdista oli uuden historiakirjan "Leppävaaran alkukoti. Tarinoita ja kuvia Mäkkylän virkatalon mailta" julkistaminen Raittikarnevaaleilla.

 

Toimintakalenterissa oli muun muassa 13 kansalaismuisti-iltaa, 12 historia- ja kirjaesittelytilaisuutta, 7 kirpputoritapahtumaa, Lepuskin Joulu -tapahtuma Läkkitorilla sekä suuralueen yhteinen Suomi 100 -kansanjuhla Sellon kirjastolla marraskuun lopulla. Ajankohtaisten aluesuunnittelu-, rakentamis- ym. asioiden seuraamiseksi osallistuttiin 10 asukasfoorumin lisäksi kaupungin virallisiin kaava- ym. esittelytilaisuuksiin. Vuoden aikana aluesuunnitelmista tehtiin 5 kannanottoa.

 

Säännöllistä näkyvyyttä ylläpidettiin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Lepuski-lehteä julkaistiin 5 numeroa. Lukuisten kanaviensa kautta seuran toiminta tavoittaa erittäin paljon asukkaita. Ilahduttavaa oli myös jäsenmäärän kasvu. Jäsenmaksun maksaneiden määrä kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna.

 

2016 Vuoden ehdottomia kohokohtia oli ”Valtatien varrelta”-kirjan saama voitto Vuoden kotiseututeos -kilpailussa. Suomen kotiseutuliiton kisaan osallistui kaikkiaan 65 teosta. Katso kirjaesittely!

 

Myös Raittikarnevaaleille sonnustauduttiin juhlatunnelmissa, sillä vuorossa oli tapahtuman 25. kerta. Sen kunniaksi juhla huipentui näyttävään sambakarnevaalikulkueeseen ja -esitykseen. Siisti Lepuski -projektilla kaunistettiin Leppävaaranraitilla 16 roska-astiaa historiakuvin uuteen uskoon yhdessä Espoon kaupungin kanssa.


Toiminnantäyteiseen vuoteen mahtui 14 kansalaismuisti-iltaa, 8 kirpputoritapahtumaa ja joulunalustapahtuma, jossa julkistettiin vuoden Valopilkku tunnustus. Sen sai Cafe Zoceria, joka on tuonut Läkkitorille mannermaista kahvilakulttuuria ja runsasta ohjelmatarjontaa. Joulutapahtumassa jaettiin suosittuja ”I love Lepuski” -heijastimia.
Seura organisoi yhdessä kaupungin virkamiesten, Espan varren taloyhtiöiden kanssa kaavakävelyn, jossa selvitettiin Raide-Jokerin linjausta Alberganespalla maastossa kulkien. Lisäksi seura oli aktiivisesti mukana järjestämässä peräti 11 asukasfoorumia.
Seura uutisoi säännöllisesti alueen tapahtumista ja kaupunkikehitykseen vaikuttavista suunnitelmista verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Lepuski-lehteä toimitettiin 7 numeroa. Seuran toiminta tavoittaa näin tuhansia asukkaita.


Uudella Yhdistysavain -palvelulla parannettiin seuran jäsentietojen ylläpitoa ja maksujen perintää. Maksaneiden jäsenten määrä kasvoi kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna.

 

2015 Vuoden ehdottomia tähtihetkiä oli marraskuun alussa, kun julkaisimme odotetun "Valtatien varrelta. Tarinoita ja kuvia Leppävaarasta ja Harakasta" -teoksen. Kirja on jatkoa aiemmin julkaistulle Albergasta Leppävaaraan -kirjalle. Se keskittyy radan pohjoispuolisen Leppävaaran kehitykseen ja elämään sen monine väreineen ja vivahteineen entisessä Harakassa. Kirjasta voidaan olla erityisen ylpeitä, sillä sen tekstien ja kuvien toimitus, kuvankäsittely, taitto ja layout on tehty seuran omin vapaaehtoisvoimin. Kirjan sadat kuvat saatiin paitsi kansalaismuistipiirin laajasta arkistosta, niin vielä kerran penkomalla seuran jäsenten kaappien kätköjä, kellareita ja ullakoita. Seuran historiakuvakokoelmaan saatiin näin valtavasti uusia kuvia. Teoksesta tuli lopulta paljon suunniteltua laajempi: kirjassa on 336 sivua, sata tarinaa ja yli 600 kuvaa. Kirjan myynti lähti vauhdilla liikkeelle ja se olikin Sellon Suomalaisen Kirjakaupan toiseksi myydyin tietokirja.

 

Raittikarnevaaleille sonnustauduttiin torstaina 3.9.2015 kahden evakkovuoden jälkeen Läkkitorilla ja Leppävaaranraitilla valitettavasti sateisessa säässä ja silti kävijöitä oli lähes 10 000. Uudistettu Läkkitori vihittiin samalla käyttöönsä juhlallisella nauhan leikkaamisella. Raittislava tarjosi koko päivän upeaa ilmaisohjelmaa. Odotettuja esiintyjiä olivat Maarit ja Sami Hurmerinta, Satin Circus, sekä monet paikalliset esiintyjät. Iloista markkinahumua luomassa oli pitkälle toistasataa karnevaalikojua, joissa kauppa kävi ja monen alan infopisteet houkuttelivat kävijöitä. Seuran kojulla riitti kuhina, kun väki kävi tutustumassa "Valtatien varrelta" -kirjan esittelykuviin sekä tekemässä ennakko-ostoja.

 

Seuran toiminta keräsi muutenkin asukkaita yhteen: kansalaismuisti-illat, Alberganespan puistokirpparit, asukasfoorumit, kotiseutupäivien toritapahtuma ja
uusi Lepuskin joulu -tapahtuma valopilkkuvalintoineen ovat entistä suositumpia. Kolmivuotinen, yhdessä koululaisten kanssa toteutettu taideprojekti saatiin
päätökseen, kun Lippumeren liput Espan lippuaukiolla laskettiin viimeistä kertaa alas. Töitä teetti tavallista enemmän myös Leppävaaran tulevan rakentamisen seuraaminen: Leppävaara on siirtynyt aktiiviseen täydennysrakentamisvaiheeseen ja asemakaavamuutoksia ja liikennesuunnitelmia oli nähtävillä tiuhaan. Säännöllinen seuran tapahtumista ja toiminnasta raportointi netissä, somessa ja Lepuski-lehdessä takaavat sen, että tieto tavoittaa tuhannet asukkaat. Se nostaa kansalaisaktiivisuutta, joka toivottavasti myös alkaa näkyä seuran jäsenmäärän kasvuna.

 

Leppävaara Valopilkun valinnalla seura on kiinnittänyt huomiota kaupunginosan viihtyisyyteen palkiten henkilöitä, yhteisöjä tai ilmiöitä, jotka ovat edesauttaneet sen myönteistä kaupunkielämää. Valinnalla on jo 15 vuotta jatkuneet perinteet. Leppävaaran uusimpina Valopilkkuina tuikkivat vuonna 2015 kaksi isoa joulukuusta. Toinen oli kaupungin perinteisesti Alberganespan puistoon toimittama kuusi ja toinen joulukuusi koristi nyt ensimmäistä kertaa uudistunutta Läkkitoria. Valopilkku-tunnustukset jaettiin Lepuskin Joulu –tapahtumassa, jossa laulettiin joululauluja ja nautittiin seuran tarjoamasta jouluglögistä ja Footlight tanssi-koulun vauhdikkaista esityksistä.

 

2014 Lepuski.fi -sivujen sisällöntuotantoon satsattiin huomattavasti: etusivulla julkaistiin pitkälle toistasataa uutista. Aktiivisuus palkittiin jatkuvasti kasvaneina kävijäennätyksinä. Sivustolla kävijoiden suosikkeja olivat erityisesti kuvareportaasit maauimalan ja Läkkitorin remonttien edistymisestä sekä historia-artikkelit. Vuoden alusta avatulla uudella blogipalstalla julkaistiin 25 blogia. Keskustelu seuran fb-ryhmissä on myös ollut erittäin vilkasta. Lepuski-lehden ilmestymiskertojen määrää tuplattiin niin, että sitä julkaistiin 8 numeroa. Jakelualue laajeni koko suuralueelle.

 

Läkkitorin remontin vuoksi Raittikarnevaalit oli jo toista kertaa evakossa Viaporintorilla. Pääesiintyjänä oli Pave Maijanen. Raittiskävijöitä oli päivän aikana kaikkiaan noin 10 000 ja sää suosi juhlijoita. Lippumeri 2013–15 yhteisötaideteoksen liput liehuivat toista kauttaan Alberganesplanadilla. Suuren suosion saaneet Puistokirpputorit jatkuivat viitenä kesäisenä lauantaina.

 

Uutena avauksena ja osana kansalaismuistitoimintaa tarjottiin kaikille avoin yleisöluento leppävaaralaisten taiteilijoiden elämästä ja töistä, joka keräsi yli 200 kuulijaa. Leppävaaran suunnittelua seurattiin tiiviisti ja otettiin kantaa mm. Leppävaaran keskusten yhdistämistä koskevaan suunnitteluvarausmenettelyyn. Vuoden Valopilkuksi valittiin terveyskeskuslääkäri Leena Penttinen.

 

2013 Merkittävänä yhteistyöprojektina seura toteutti yhdessä Leppävaaran koulun ja taiteilija KiA Winqvistin kanssa Lippumeri 2013-2015 nimisen yhteisötaideteoksen, johon kuuluu Alberganesplandin lippuaukion 21 salkoon suunniteltua uniikkia pystylippua, kooltaan 1,5x4 metriä. Teoksen liput nostetaan salkoihin 3 vuonna 2013-15 yhdessä koululaisten kanssa. Seura julkaisi Mirja Metsolan ohjaaman ja kuvaaman kotiseutuelokuvan "Albergasta Leppävaaraan". Lepuski-lehti täytti 20 vuotta ja sen juhlanumero ilmestyi lokakuussa 2013. Tasavallan presidentti myönsi toukokuussa kotiseutuneuvoksen arvonimen seuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Arja Salmelle.

 

2012 Seura täytti 25 vuotta ja seuran logo uusittiin. Seura julkaisi toisen painoksen Leppävaara- historiikista ja myi senkin loppuun vuoden 2013 kevääseen mennessä. Kansalaismuistipiiri vietti 10-vuotisjuhliaan. Seura käynnisti suositun puistokirpputoritoiminnan Alberganesplanadilla. Vuosikokous julkisti lähivuosiksi lähiympäristön ja palvelujen tavoitelistan. (Toimintakertomus 2012)

 

 

2011 Seura julkaisi pitkään valmistellun historiikin "Albergasta Leppävaaraan. Sata vuotta ihmisiä, elämää ja kehitystä." Kirjasta tuli varsinainen bestseller. Seura myi ensimmäisen painoksen loppuun jo keväällä 2012. Raittikarnevaalit täyttivät 20 vuotta ja pääesiintyjänä lavalle nousi Tuomari Nurmio. (Toimintakertomus 2011)

 

 

 

 

 

2010 Raittikarnevaalit palkittiin vuoden kaupunkitekona. Seura osallistui Leppävaaran turvallisuuskävelyjen suunnitteluun ja toteutti ne yhdessä kaupungin kanssa. Kävelyjen tuloksia raportoitiin Lepuski-lehdessä. Vuoden valopilkuksi valittiin LePy:n valmennuspäällikkö Kalle Lundsten. (Vuoden Valopilkut) Kansalaismuistipiirissä oli monia tähtivieraita, mm. Erkki Tuomioja alusti Hella Wuolijoen elämästä Leppävaarassa. Seura meni Facebookiin. (Toimintakertomus 2010)