Illansuun raitti

 

04.04.2014

 

Illansuun raitti

 

Kello on jo taatusti iltalenkki. Se vaan vatvoo sohvalla tikkuja ja lankakerää. Ei ole huomaavinaan. Okei, istun ihan sen eteen, nousen nopeasti ja käännyn haistelemaan kiinnostuneena sitä kohtaa matosta, millä istuin. Jep. Nyt se laskee tikkukasan pöydälle ja katsoo minua huolestuneena. Nuuhkaisee mattoa. No ei tietenkään haise. Tämä kikka tepsii aina!

 

Nuuskin jonkin toisen hajua, kun tytöt rynnistävät yllättäen yhdeltä pihalta. Hetkessä olen sekaisin niiden tuoksumaailmasta. Nämä nuoremmat ovat ihania, mutta tuon emän kanssa haluaisin kyllä tehdä syvempää tuttavuutta. Se vain tuppaa torjumaan ihastuksen osoitukseni. Liityn laumaan ja pujottelen toisen luota toisen luo innoissani. Välillä täytyy käydä merkkaamassa puskaa ja taas takaisin tähän säpinään. Mamma sukkuloi perässä parhaansa mukaan. Tämä on hauskaa!

 

Nuuskunurmikon kohdalla tytöt kääntyvät toiseen suuntaan ja minä jään tutkimaan muita viestejä. No mutta! Käännyn melkein hypäten: kuka tuppasi kuononsa peppuuni? Ah, tämä iso, kaunis karvapallo! Se jopa räppää kylkeäni leikkisästi, telmitään! Kuule muru, enpä arvaa, mutta haistelisin kyllä mielelläni, okei? Kierrämme toisiamme hetken ja sitten se kipittää taas tiehensä ja minä jään tutkimaan vanhoja hajumerkkejä.

 

Vastaan hiipii suuri tumma hahmo, sen häntäkin viistää maata. Se on erittäin tiukassa remmissä eikä sen ihminen saa kunnolla pidettyä sitä paikoillaan. Se yrittää nousta takajaloilleen ja avaa hirvittävän ison suunsa, valtavat kulmahampaat. Tsekkaan mamman: se kulkee rauhallisesti, okei sitten minäkin. Vain ylähuuleni kiristyy. Tunnen murinan lähtevän jostakin sisältäni. Vilkaisen toista koiraa, mitäs siinä hönötät, ala vetää täältä! Se saa raivarin, mutta pysyy onneksi ihmisensä otteessa. Kun se on mennyt ohi, yritän mennä sen jäljille, muttei mamma anna, vasta kun se on tarpeeksi kaukana. Pissaan siihen.

 

Autoja suhahtaa ohi. Haluan mennä nyt tästä yli. En pääse. Hihna on tiukalla, mutta mamma kumartuu taputtamaan päätäni. Sen huulet liikkuvat. No okei. Odotellaan sitten. Teiden keskellä pylvään juurella on mielenkiintoiset lemut, mutta siihen taas ei saa jäädä. Pitää kipittää ohitse, toisenkin tien yli. Hoidan homman ruusupuskiin, mutta tuo pussittaa sen silti. Kuittaan kuljetuksen roskiksen betonijalustaan ja palaan Rinkelinkulman sanomien iltapainokseen. Juupa juu.

 

Tuolta tulee musta parivaljakko. Molemmat ovat uroksia. Mammat juttelevat, ja me pidämme hyvän välimatkan. Tulemme toimeen näin kaukaa oikein hyvin. Lähestymisestä tulee aina turhaa rähinää. Tuijottelemme toisiamme hetken, sitten lähden voimakkaasti vetämään ylämäkeen. Enpä kerro, mikä viestin niiltä sain.

 

Rapun kohdalla mamma yrittää nykiä sisään, mutta vetoan siihen olan yli katseellani ja punnerran eteenpäin. Tuleehan se perässä. Nyt kun ei sada.

 

Pidän yllä hyvää vauhtia ja pääsemme kielletyn pihan kulmille, kun näen sen: pieni tyttö risteilee iloisesti tien toiselta puolelta toiselle, vauhdikas otus. Sitten se pysähtyy, aukoo kuonoaan ja juoksee mamman luo paijattavaksi. Pääsen hajuetäisyydelle, ja se kääntyy tökkäämään pusun poskelleni. Kun innostun, se näyttää jo sivuhampaitaan. En ymmärrä tätä typykkää, mutta annan sen tehdä, mitä se haluaa. Se juoksee toiseen suuntaan ja minä perässä, mamma kyllä yrittää hidastaa menoani. Ja sitten ovat hihnat solmussa ja minä pääsen lähikontaktiin. Pikkuinen rähisee, muttei pure. En voi vastustaa kiusausta, yritän vielä haistella. Että se menee kovaa! Ja minä olen jumissa. Ja mammat juttelevat. Se tulee taas muka sattumalta lähelle, niin lähelle kuin mahdollista, tökkää pusun ja paljastaa hampaansa. Varsinainen veijari!

 

Okei, mennään sitten kotiin. Mennäänkin nopeasti. Pyyhitään tassut ja sitten vauhdilla iskän polville. Mamma ei ehdi edes istahtaa, kun ylähuuleni roikkuu jo velttona ja kuorsaus kumpuaa tyytyväisestä rinnasta. Seuraan sitä toisella silmälläni. Jos se menee keittiöön, lähden kerjäämään kanapalaa. Ei, se tutkii puikkokasaansa, alkaa liikutella niitä hitaasti. Hyvä näin, oikein hyvä.

 

Krooh!

 

Lurppakuonoa vapaasti tulkitsi hihnan toinen pää

 

Lue myös aiemmin julkaistuja blogeja.