Mitä juhlitaan?

16.05.2014

Jostakin syystä kaikki ovat kovin lempeitä tänään, paijailevat ja hymyilevät. Lihapullankin sain ihan kevyellä katseella. Saisipa vielä nakin, kun ovat näin höveleitä. Ei kai se niin paha ole, vaikka pötsi pikkasen temppuilisikin? No jaa, ei sittenkään. En pidä pesusta.

Kiidän raittia pitkin kohti Pökälepuistoa, koska sillä harmaalla tyttelillä on tulossa huumaavat tuoksut ja tunnen sen menneen tästä. Äkkipysähdys, koska iso vaalea tyttökaverini tarpoo kuono leveässä hymyssä raittia ylös. Sen ihminen kaivaa pussin taskustaan ja antaa mammalle. Minä tunnen tuon pussin! Siinä on joko lihapullia tai rouskuvia kanapaloja. Ooh, vuf!

Samassa seuraamme pölähtää myös pitkäkoipinen, pörheä ja pirteä typykkä, joka tunkee kuononsa tällä kertaa korvaani. Mamma avaa pussia kovin kauan, mutta antaa lopulta jokaiselle kanapalan. Rouskuttelemme hetken ringissä. Tytöt kerjäävät lisää, mutta minua polttelee jo ne toiset tuoksut. Vedän hihnaa kireälle, mutta tuo ei liiku, jäi taas juttelemaan. Isot tytöt ryhtyvät painimaan raitilla. Huh, tuossa menossa en haluaisi olla mukana. Jatketaan nyt matkaa, mamma.

Tässä sen haistaa voimakkaasti; tästä se on mennyt! Jään tutkimaan viestin koodeja enkä huomaa, että ohitse menee ihan uusi tumma, pitkävartaloinen, lyhytjalkainen typy. Tajuan vasta, kun se on liian pitkällä. Otan vainua ilmasta. No, olkoon. Ei sitä enää ihan kaikkien perään sännätä.

Kas pikapissakeppi, tsiit! Näihin ei koskaan jätetä sen kummempia viestejä, vain tsiit. Pikkupojat ähräävät näitä joskus irti ja hosivat niillä toisiaan. Pikapissakepeillä, joita ystävällisesti tuodaan koirille, kun ei ole korsia ja oksia tien vieressä! Sitten kun ei ole lunta, kepit häviävät kokonaan.

Nyt se tulee takaisin lenkiltään! Se näyttää äreältä ja onkin melkoinen jääräpää, mutta tietystä syystä nyt vähän suosiollisempi. Tervehdin sitä kohteliaasti ja kysäisen vaivihkaa. Se suostuu ja käännähtää. Juu, tulossa on. Samassa se kiirehtii taas pois, jättää kuitenkin viestin jonkin matkan päähän. Minua ei haittaa, että se virnuilee olkansa yli. Jään huulet väristen tutkimuksiini. Mamma katsoo muualle.

Tuolla keskellä nurmea olisi mielenkiintoisia viestejä, mutta sinne en pääse muulloin kuin leikkauksen jälkeen. Siis ruohonleikkauksen. Silloin pökäleet näkee helpommin. Minä osaan niitä väistää, tuo ei. Se ei astu nurmikolle, lumellakaan. Yllätykset ovat silloin vaan syvemmällä. Tämä alue on ihan täynnä kakkaa. Roskiksen edessäkin on pökäleitä.

Mennäänpäs tästä haistelemaan sen koiratalon kulmat. Odotas, tuossahan on hyvä kumpare tehdä ylämäkeen. Pari hätäistä pyörähdystä ja siinä se on! Mamma pyydystää sen pussiin ja kuljettelee sitten mukanaan roskista etsien. Kauan.

Koiratalon ovesta tulee juuri pieni siisti valkoinen kaveri, joka lirii aromista päätellen helpotuspissin kulmalle. Mitähän sille on tehty tuolla? Se on vähän peloissaan vieläkin ja haluaisi kaveerata, mutta sen ihmisellä on kiire. No joo, aina ihmisillä on kiire.
Mamma kiskoo ajokadun yli, vaikka tuossa olisi ollut toinenkin mielenkiintoinen viesti. Sitten seistään ja autoja huristaa ohi rapa roiskuen. En ymmärrä, miksi ei saa vain mennä tästä välistä. Minä menisin, koska minä olen juuri menossa tästä. No, vihdoinkin meidän vuoro, mutta justiinsa, kun löysin tolpasta kiintoisan tuoksun. Hmpah!

Suoraan Rinkelinkulman sanomiin: tästä on taas moni mennyt ja jättänyt jälkensä. Tutkin sanomia kauan. Hihna jo kiristyy. Sataa vähän. Minä en pienestä sateesta piittaa. Mutta isot sateet sekoittavat pahasti tuoksuja, viestit yhdistyvät, vääristyvät. Jutut ovat silti vielä hyviä. No joo joo, jos kerran pitää mennä.

Rapussa koen ihanan tuoksun, niin tutun, niin kaivatun että meinaan nousta portaat sen perässä. Sitten muistan, että ne ovat liukkaat ja väliin saattaa luiskahtaa. Tilataan vaan hissi. Nopeasti tassujen pyyhintä ja sitten menen ihan kierteelle, kun se tulee vastaan: Pieni ihminen, kasvinkumppanini on tullut kotiin käymään. Sillä on pitkät, hoikat, viileät sormet, kun se kumartuu hyväilemään minua. Nousen takatassuille, että pääsen lähemmäksi sen pientä nenää. Menemme sohvalle ja asetun mukavasti sen polville. Huokaisen. Nyt on juhlaa. Nyt on niin hyvä. Rapsuta vähän sieltä korvan takaa, just noin.

Lurppakuonoa vapaasti tulkaten hihnan toinen pää

Lue myös aiemmin julkaistuja blogeja.