Pumputi pumputi

31.12.2014

Kappas, kun satuttiinkin taas samaan aikaan Raitille, terve vaan!

Istun tässä vähän lepäilemässä, kun tuolla sisällä jokin pumputtaa aika kovaa. Juoksutin mammaa pitkin ja poikin katuja ja kujia etsiessäni vanhoja jälkiä. Mutta sitten jytinä rinnassa koveni niin, että katsoin parhaaksi vähän levätä. Nyt minua seuraa hyvin huolestunut katse. Käsi tunnustelee kylkeäni, paijaa.

Minut vietiin muutama päivä sitten sinne paikkaan, jossa nostetaan pöydälle ja kopeloidaan. Jouduin myös selälleni jonkin laitteen alle, mamma piti etutassuista ja iskä takatassuista. Molemmilla oli essut päällä. Vähän pelotti, vaikka ne yrittivätkin rauhoitella. Pakkohan se oli niitä uskoa, eikä se oikeasti kauaa kestänyt. Ja sen jälkeen olen saanut nakkeja joka ruoka-aikaan. Tosin niiden palojen sisällä on aina jotakin kovaa, mutta rouskis vaan ja glumps.

Taas kulkee kovaa – välillä - eikä yskäkään kiusaa. Niin että lähdetäänpäs uudelle kierrokselle. Tuolla on hyvä jälki. Jahas, vai se karvaturri. Harmi, että sitä ei enää näy, olisi voinut vähän uhota sille. Kas pikapissakepit ovat tulleet takaisin! Onpa niitä paljon kadunvarsilla. Niissä on paljon pikaviestejä. Ne ovat niin lyhyitä viestejä, että ehtii tutkia ne ihan kulkiessaan. Pikkupojat näillä sohii toisiaan joskus. No hyh, iso kakkaköntsä nököttää keskellä katua. Täällä liikkuu nyt joku huligaani, jolla on laiska ihminen. Tuo kasa on tallattu litteäksi ja tähän sitä on levitelty. Mennään toiseen suuntaan!

On pimeä, mutta kaikenlaisia valoja vilkkuu parvekkeilla ja ikkunoissa, pyörissä, ihmisissä ja lajikumppaneissa. Ja minussakin. En oikein tykkää tuosta välkystä, varsinkin pimeässä rapussa se heijastelee melkein pelottavasti. Sitä paitsi se osuu koko ajan peppuuni, vaikka sitä yritetään nykiä ylemmäksi. Jotkut kaveritkin  tuijottavat sitä arastellen.

Hei mamma, mennäänpä kovempaa, älä rupea nyt jarruttelemaan, sillä minä olen tuoreilla jäljillä. Tuolla se on! Vaihdamme poskisuukot ja teemme pieniä juoksupyrähdyksiä suuntaan ja toiseen pieneen haalariin ja tossuihin pukeutuneen koiraneitosen kanssa, kunnes se innoissaan tekee niin suuren kaarroksen, että ihminen saa sen helposti hyppelehtimään porttikongista sisään. Katselen pettyneenä sen perään. Ei taaskaan lähikontaktia.

Muistelen hetken sitä pientä terhakkaa typykkää, jonka tapasin jokin aika sitten vieraassa puistossa. Siellä oli paljon iloisia ihmisiä ja ne seisoivat kupit käsissään ja aukoivat suitaan, mutta me näimme vain toisemme. Aloitimme heti cavalieri-tanssin. Se menee niin, että otetaan pehmeä, tunnusteleva kuonokosketus, sitten vaihdetaan poskisuudelmat, sen jälkeen uros yrittää kiertää kyljelle ja narttu peruuttaa poispäin rientääkseen taas odottavan uroksen luo, tökkää kostean kirsunsa uroksen kuonoon, vaihdetaan poskisuudelmat, pyöritään hetki ja erotaan. Tätä samaa jatketaan ihan loputtomiin. Siihen kuuluu oleellisesti hännän innokas heilutus. Se oli ihanaa. Taisin vähän ulvoa neitosen perään, kun sitä vietiin pois.

Hihnaa nyitään, okei jatketaan matkaa. Tuuli nostaa korvani plaaniin ja pöllyttää takaliston karvoja. Tunnen, että häntäni ohjaa kulkuani kuin purje, pörheänä pystyssä, kun taivallamme uusiin seikkailuihin. Kulman takaa saattaa tulla kuka tahansa.
Minulla on hyvä, toiveikas olo.

Sitä samaa sinulle!

Lurppakuonoa vapaasti tulkiten Hihnan toinen pää

Lue myös aiemmin julkaistuja blogeja.