Onko raitilla kaikki hyvin?
17.10.2018
Tule mukaan tiistaina 23.10.2018 klo 16.30-18.00 Raittikävelylle. Kävelemme ja keskustelemme yhdessä kaupungin suunnittelijoiden kanssa reitistä urheilupuistosta Läkkitorille oheisen kartan mukaisesti (säävaraus).
Kävelykierroksella pohditaan, mikä raitilla toimii ja mikä ei. Mitkä paikat ovat asukkaille mieluisia, ja missä on mukava viettää aikaa. Mutta haluamme myös kuulla paikoista, joissa liikkuminen tuntuu epämukavalta tai turvattomalta. Ennen kaikkea haluamme kuulla ideoitasi siitä, miten kaupunkiympäristöä keskuksemme keskeisellä kävelyreitillä tulisi parantaa.
Voit tulla mukaan vain osaksi aikaa, kartalla on suuntaa-antavat kellonajat siitä mihin aikaan reitin kussakin kohdassa liikutaan.
Kävelyllä kirjataan muistiin kaikki tehdyt havainnot sekä pohditaan ja ideoidaan yhdessä kehitysehdotuksia.
Lähdemme liikkeelle Urheiluaukion maamerkiltä kello 16.30. Tule mukaan, ota matkaan naapurisi ja iloista kehitysmieltä!
Kävelyyn on mahdollisuus osallistua myös virtuaalisesti verkossa ja kertoa omista havainnoista ja ehdotuksista. Kysely avautuu samaan aikaan kuin lähdetään kävelylle eli tiistaina 23.10.2018 kello 16.30. Kysely löytyy osoitteesta bit.ly/raittikysely.
Kävely toteutetaan yhteistyössä Leppävaara-seuran, Asukkaiden Espoon ja Espoon kaupungin suunnittelijoiden kanssa. Se on samalla osa kehitystyötä, jolla etsitään uusia tapoja parantaa ja lisätä asukkaiden ja kaupungin välistä vuorovaikutusta.