Uusi liikuntakenttä Mestarintunnelin päälle
Kuluneella viikolla esiteltiin kaupungin teettämiä suunnitelmia uutta Mestarintunnelin liikuntakenttää varten. Kenttäalue sijaitsee Mestarinkadun tyhjällä tontilla, Kehä ykkösen tunnelin päällä. Alueelle on kaavailtu pieniä pelikenttiä jalkapalloa, korista, pesistä, sählyä yms. varten sekä pienimuotoinen juoksusuora ja pituushyppypaikka. Toiveissa olevan luistelukentän hulevesien hallinta edellyttää vielä lisäselvityksiä. Uuden kentän rakentaminen on mahdollista aloittaa jo ensi vuonna, jos siihen saadaan tarvittavat varat kaupungin budjettiin.
Kenttäalue palvelisi ennen kaikkea Postipuun koulua, mutta tietysti myös alueen asukkaita. Koulu omat kenttäalueet eivät ole enää käytössä, sillä niillä sijaitsee opetustiloja siirtokelpoisissa rakennuksissa. Toistaiseksi ulkoliikuntaan on voitu käyttää läheisen Mäkkylän koulukorttelin kenttiä. Ne kuitenkin poistuvat lähitulevaisuudessa käytöstä, kun Mäkkylänkujalle kaavoitettu uusi asuntorakentaminen pääsee vauhtiin.
Suunnitelmat herättivät vilkasta keskustelua. Kenttäsuunnitelmia pidettiin sinänsä hyvinä ja tervetulleina. Huolta kannettiin alueella nyt sijaitsevan suositun lasten pulkkamäen kohtalosta. Voidaanko se säilyttää vai löytyisikö sille jostain sopiva uusi paikka? Samoin epävarmuus luistelukentän jäädyttämisen mahdollisuudesta kirvoitti puhumaan talvisten liikuntamahdollisuuksien tärkeyden puolesta. Asukkaiden toivelistalla on myös kaikille avoin ulkokuntosali.
Lue lisää ja katso kuvia kaupungin verkossa olevalta hankesivulta, jossa on myös tallenne asukastilaisuudesta (15.2.2022). Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan. Keskustelua aiheesta kannattaa jatkaa alueen omissa facebookryhmissä sekä Leppävaaran projektinjohtajan ylläpitämässä Tehtävä Leppävaarassa -facebookryhmässä.