Hyviä poikasuutisia Monikonpurolta

18.06.2020

 

Pro Monikonpuron väki kävi viime viikolla puron yläjuoksun luonnonsuojelualueella tarkkailemassa taimenpoikasten tilannetta. Ja tulokset ovat hämmästyttäviä. Puroaktiivi Henrik Kettunen arvioi poikastuotannon potentiaalin suuremmaksi kuin missään muussa pääkaupunkiseudun purossa. Hänen mukaansa puroon muutama vuosi sitten siirtoistutettu kanta näyttää viihtyneen hyvin uudessa "kakkoskodissaan". Kanta on jo reilusti suurempi kuin kolmena vuonna istutettu määrä yhteensä.

 

Myös alueella liikkuvat ulkoilijat ovat bonganneet pikkukaloja purosta. Todella mukava kuulla uutisia, että Valopilkullamme menee hyvin. Leppävaara-seurahan valitsi Monikonpuron taimenen vuoden 2018 Valopilkuksi.

 

Isojen emokalojen nousua puron yläosiin pitäisi nyt myös helpottaa Sellon kohdalla olevia kalteriesteitä korjaamalla ja huolehtia siitä, että kalterit säilyvät puhtaina.

 

Lisää tietoa ja Henrikin purolta kuvaamia videoita löytyy täältä.