Puisto-kirpparit käynnistyivät helteisissä tunnelmissa
29.05.2014
Tänä vuonna ei Puistokirppiksillä tarvinnut palella. Toisin oli toukokuussa 2012, kun Espan kirpparit ekaa kertaa polkaistiin käyntiin. Silloin mittari näytti tuskin 10 astetta ja nyt ei jääty paljoa 30 lämpöasteesta.
Kuumassa paahteessa oli vaarana oikeasti saada auringonpistos. Niinpä suojaisammat paikat komeasti kukkivien kirsikkapuiden varjossa osoittautuivat paitsi toimiviksi niin tarpeellisiksikin, sillä hiekkakenttä ja ylänurmi olivat jo täyttyneet jo heti aamusta. Myyjiä olikin nyt ennätysmäärä paikalla (arviolta 150-170).
Oma ohjelmanumeronsa oli riemukkaat loppupenkojaiset jätelavalla, josta kuulemma löytyi todellisia aarteita. Jätelavalle ei lopulta jäänyt paljoakaan tavaraa. Iso kiitos Skanskalle, kun tarjosi meille sen. Hienoa että tavara kiertää!