Vanhan Leppävaaran komein talo,
jota ei koskaan rakennettu

17.09.2016

Leipurimestari Kaarle Mansikkala osti Kaivopuistossa puretun komean Villa Willinan 1928 tarkoituksenaan siirtää se Leppävaaraan perheen uudeksi kodiksi
ja leipomotaloksi. Hanke kaatui purkutöitä valvoneen rakennusmestarin rumaan temppuun.

Isoisäni Kaarle Mansikkala, kotoisasti Pappa, sai idean Kaivopuiston villan siirtämisestä Leppävaaraan siitä varmaankin, että perheellä oli jo leipomo ja kahvila Villa Arkadiassa, jota pidettiin aikoinaan Leppävaaran komeimpana talona. Se oli rakennettu Teatteri Arkadian purkuhirsistä.

Villa Willina oli sitäkin komeampi rakennus. Tuskin se olisi noussut ihan sellaisenaan silloiselle Valtatie 7:n tontille, mutta osittaisenakin se takuulla olisi ollut komeampi, kuin mitä siitä sitten tuli. Kerron kohta miksi hanke kariutui.

Tsaari ja Ylioppilas Leppävaarassa

Mansikkalan leipuriperhe muutti Hämeenlinnasta ensin Friisinmäkeen 1912, missä leipomokin aluksi oli. Leipomo toimi Arkadia-talossa jo vuonna 1915, jolloin itse Venäjän tsaari Nikolai II kävi tarkastamassa linnoitustöitä, ja kansa seurasi keisarillisten menoa leipomotalon ikkunasta.

Leipomon tuotteita kuljetettiin aluksi parin pojan vetämänä kärryillä ja sitten hevoskyydillä pikkupuoteihin, joita oli linnoitustöiden lähellä, Hagalundin ja Mäkkylän metsissä, kertoi tätini Aune Mansikkala.

Sitten hankittiin kaksi hevosta. Toinen oli "ensimmäisen luokan ravihevonen, Ylioppilas". Näin Aune on kirjoittanut hevosesta ja sen ylpeästä omistajasta, Papasta, otetun kuvan taakse. Ylioppilas oli Etelä-Suomen nopein ravihevonen. Ravien lomassa ajettiin leipää ja hevospirssistä saatuja tilausajoja. Nimi Ylioppilas tuli hevosen mustasta päälaesta, ylioppilaslakit olivat silloin vielä mustia. Auto saatiin leivänajoon jo 1920-luvulla. Se oli Espoon viides automobiili, jonka rekisterinumero oli Espoo 5.

Pappa raivostui

Kun Leppävaaran maita alettiin palstoittaa, Pappa osti tontin osoitteesta Valtatie 7, nykyisin Lintuvaarantien ja Leipurinkujan kulma, ja Kaivopuistossa puretun Villa Willinan sinne siirrettäväksi. Mutta innolla odotettu suurenmoinen rakennushanke sai tylyn käänteen. Purkutöitä valvonut rakennusmestari laati pystytystä varten koodikirjan, jota kukaan muu ei osannut tulkita. Koodikirjan avaimesta hän vaati niin suurta summaa, ettei Pappa suostunut sitä maksamaan.
Kuva: Kaarle "Kalle" Mansikkala ja perimätiedon mukaan Etelä-Suomen nopein ravihevonen, "Ylioppilas". Kuvattu Arkadia-talossa olleen leipomon edustalla 1920-luvulla. Perimätiedon mukaan Pappa Kalle oli niin innokas ravimies, että Mamma Olga joutui pitämään kukkaron nyörejä tiukalla, ettei olisi ottanut ohraleipä.

Kuva: Veikko Mansikkalan kuvakokoelma

Tämän tarinan ovat minulle kertoneet eri aikoina sekä isäni Sven Mansikkala, että tätini Aune. Molemmat muistelivat, miten tuohtunut Pappa oli ollut mestarin petoksesta. Niitä merkillisiä koodeja, taltalla veistettyjä roomalaisten numeroiden kaltaisia merkkejä, ihmettelin talon vintin palkeissa pikkupoikana.

Uusi leipomotalo rakennettiin kyllä Villa Willinan aineksista 1928, mutta siitä tuli paljon vaatimattomampi kuin oli ollut tarkoitus eikä sen arkkitehtuurissa todellakaan ole kehumista. Eikä se kohentunut siitä, että Espoon ensimmäinen päätoiminen palopäällikkö vaati taloon toiset portaat, jotka tehtiin ulokkeeksi talon etukulmaukseen. Palopäällikkö Kasken mielestä näin isossa talossa tulee olla yläkerrasta kaksi uloskäyntiä mahdollisen palon varalta. Mansikkala oli leipomon lisäksi Espoon palohälytyskeskus, jota Aune oman toimensa ohessa hoiti. Perhe oli muutenkin aktiivinen VPK:n toiminnassa. Joten portaat tehtiin, vaikka nuristen.

Talon toiselle puolelle rakennettiin 1950–60-luvulla leipomon tasakattoinen laajennusosa, johon tuli konditoriaosasto. Vanhan puolen komean leivinuunin sisuskalut uusittiin samoihin aikoihin taloudellisemmiksi ja tehokkaammiksi. Uusia koneitakin hankittiin, kun työaikasäännöstely ja tilausten lisääntyminen pakottivat nopeuttamaan tuotantoa. Mutta ulkoisesti vanha pakari oli jokseenkin saman näköinen koko olemassa olonsa ajan.

Kuva: Mansikkalan leipomo Valtatiellä, nykyisellä Lintuvaarantiellä 1970-luvulla.

Kuva Risto Pakkala, Leppävaara-seuran kokoelma.

Perheyritys ja koti

Mansikkalan leipomo oli mitä suurimmassa määrin perheyritys. Se toimi pitkään Tmi K. Mansikkalan perikuntana ja vuodesta 1952 perillisten omistamana osakeyhtiönä. Siellä tekivät elämäntyönsä leipurimestari ja Mansikkala Oy:n toimitusjohtaja Veikko sekä vanhin veli Bertil, hänen vaimonsa Saimi ja Aune. Lisäksi oli vaihteleva määrä muuta työväkeä.

Aune oli yrityksen sielu, joka vastasi niin konttoritöistä, lähettämöstä kuin omissa nimissään olleesta leipomon myymälästä. Loppuvaiheessa pakarissa työskenteli myös ainoana kolmannesta polvesta veljeni Kari vuodesta 1957 alkaen. Muitakin suvun jäseniä oli töissä aika-ajoin. Me kolmannen polven pojat ja, kas kummaa yksi tytöistäkin, oli innokkaasti pullakuskin tuuraajina heti kun oli ajokortti taskussa.

Kuva: Leipomon uunilla leipuri Pylkkönen ja taustalla Sven Mansikkala. Kuva lienee noin vuodelta 1928 tai 1929 eli uuden leipomotalon alkuajoilta.

Kuva: Sven Mansikkalan albumista

Leipomorakennuksen yläkerta oli Mansikkalan perheen koti, jossa asuivat vakituisesti Mamma Olga, Aune ja Bertil vaimonsa Saimin kanssa, ajoittain muitakin perheen jäseniä. Pappa oli kuollut jo 1933. Yläkerran suuri keittiö oli myös leipomon työmaaruokala, jossa tarjottiin työväelle aamupuurot. Keittiön yhteydessä oli sivuhuone, jossa asui välillä pitkäänkin leipomon työntekijöitä, leipureita ja pullakuskeja. He osallistuivat perheenjäsenten kanssa kaikkiin aterioihin.

Suurleipomoiden toimintatavat olivat mullistaneet alan. Leipomon omistajien tultua eläkeikään todettiin, ettei yhtiö ollut enää kannattava. Mansikkala Oy:n toiminta päättyi virallisesti 31.3.1973. Talossa jatkui sen jälkeen muuta tuotantoa, johon muutama Mansikkalakin osallistui. Romantiikkakin siinä kukki, ja näin Mansikkalan sukuun saatiin uusi jäsen, ja pian pari lisää.

Kuva: Leipomon myymälä Valtatiellä, Aune Mansikkala oikealla, toinen myyjä tuntematon. Kuva lienee 1940-50-luvun vaihteesta.

Kuva: Aune Mansikkalan kokoelmasta

Mansikkala-talo purettiin 80-luvun lopulla. Nyt paikalla on Leipurinkuja ja sen päässä päiväkoti Rinkeli. Kiitos Espoon nimeämisvirkamiehille muistamisesta!

Teksti: Tapani Mansikkala

Tapani Mansikkala on Kaarle Mansikkalan eli Papan pojanpoika ja hän on asunut Mansikkalan talossa vuosina1941–48, 1952–59 ja kevään 1980.

Artikkeli on aiemmin julkaistu Lepuski -lehden numerossa 3/2016.

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.