Susia Leppävaarassa!

19.12.2020

Susiako Leppävaarassa, ei kai sentään? Kyllä, sudet ovat olleet täälläkin kiusana siitä lähtien, kun maa- ja karjatalous yleistyi näillä rintamailla. Espoossakin asetettiin kyläkunnittain jahtivouteja jo 1600-luvulta alkaen, silloin tosin Leppävaara kuului Helsingin pitäjään. Jahtivoudin tehtävänä oli organisoida jahtiporukka metsästämään petoja, ennen kaikkia susia, jotka olivat lisääntyneet merkittävästi Isonvihan aikana (1700-1721), jolloin koko Leppävaarakin ryöstettiin aika puhtaaksi, mm. torppareilta vietiin kiväärit.

 

Eric Forsberg aloitti Kilon krouvin pitäjänä 1741 ja jatkoi krouvarina lähes 30 vuotta. Hänet oli nimitetty paitsi isojaon uskotuksi mieheksi myös jahtivoudiksi Suurhuopalahteen. Susia pyydettiin siihen aikaan syötillä joko sudenkuoppaan tai sudentarhaan. Sudenkuoppa oli riittävän iso ja syvä kuoppa, jonka yli kulki puun runko, jonka oli sidottu syötti, porsas, lammas tai jopa koira. Kuoppa oli peitetty tuohilla ja lehdillä, jotka eivät kantaneet suden painoa. Kuoppaan pudonnut susi tapettiin sinne keihäällä tai ampumalla

 

Sudentarha oli Börje Österbergin Kilobokenin mukaan suunnilleen 30x30 metrin umpiaitaus, jonka keskelle usein kaivettiin vielä sudenkuoppa. Aita oli sisäänpäin kallellaan ja niin korkea, että susi pääsi tarhaan sisälle mutta ei ulos. Aidan sisälle jätettiin myös syötti. Aitausta vahdittiin runsaan viikon verran, jotta aitaukseen menneet sudet saatiin nopeasti hengiltä. Eric Forsbergin aikana 1750 laadittiin Espoon pitäjänkartta, jossa näkyy sudentarha (warggård) Kilon krouvin länsipuolella Vanhan maantien varrella. Myöhemmissä kartoissa vastaavaa pyydystä ei enää näy.

 

Aleksis Kivi kuvaa Seitsemässä veljeksessä suden pyyntiä noin sata vuotta myöhemmin: ”Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoineen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisan syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereeseen päin. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataakseen petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista, loimottava soittoa”.

 

Markku Salmi

Lähteitä:

- Börje Österberg, Kiloboken s. 194-195. Korsholm 2014.

- Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä. WSOY 1942.

- Markku Salmi, Leppävaaran kievarit ja krouvit.