Leppävaaran kievarit ja krouvit

11.05.2014

 

Leppävaaran Gransinmäellä on nykyisen Vanhan maantien, entisen Turuntien varressa 12 kilometrin kivinen kilometripylväs osoittamassa jäljellä olevaa matkaa Helsinkiin. Tie oli 1700-luvulla valtatie, joka oli kapea ja mäkinen, mutta pysyi kuitenkin kunnossa, ”koska se oli täytetty hiekalla ja soralla ja ojitettu molemmin puolin. Valtatien molemmilta puolilta oli metsä hakattu 6 – 7 metrin alueelta, jotta aurinko pääsisi kunnolla kuivattamaan tien pinnan. Teiden varsille perustettiin krouveja ja kestikievareita. Kilometripylvään kohdalla oli aikanaan krouvi ja Gransin kievari.

 

Kievarilaitos

Suomeen syntyi kestikievarilaitos sitä mukaa, kun Ruotsin valtio laajensi otettaan itäisestä maakunnastaan. Sekä kuninkaan virkamiehet että posti liikkuivat hevoskyydillä valtakunnan harvoja maanteitä pitkin, pisin postireitti ulottui aina Norjasta Viipuriin asti. Suuri Rantatie oli Kuninkaantienä osa tätä valtateiden verkostoa. Se kulki Espoossa Bembölen kautta Laaksolahden Pitkäjärven itärantaa pitkin Hämeenkylään ja siitä edelleen itään. Turuntie haarautui Suurelta Rantatieltä Bembölestä ja kulki Leppävaaran läpi Helsinkiin. Siitä tuli merkittävämpi vasta Helsingin alkaessa kasvaa. Tärkein kasvuimpulssi oli 1700-luvun puolivälissä alkanut Viaporin eli Suomenlinnan linnoitustyö, suurin rakennusprojekti silloisessa Ruotsin valtakunnassa.

 

Kievarilaitos oli alun perin perustettu kuninkaan virkamiehiä ja postilaitosta varten. Määräysten mukaan kievari piti löytyä aina kahden peninkulman päästä. Kievarista sai hevoskyydin seuraavaan kievariin, siellä saattoi yöpyä, syödä ja juoda. 1600-luvun alussa annettiin kaikille matkustavaisille oikeus käyttää kestikievareita maksua vastaan. Markkinoiden avaamisesta alkoi kestikievarilaitoksen kasvu ja kehittyminen. Vähitellen se kattoi koko maan ja palveli matkustajia vuosisatojen ajan. Kievarilaitos lakkautettiin Suomessa vasta yleislakkovuonna 1956.

Sitä mukaa, kun jonkinlaisia ajettavia teitä valmistui, pyrki kruunu järjestämään niiden ja talviteiden varteen myös majatalot. Kruunun virkamiehet määräsivät sopivaksi katsomansa talon kestikievariksi ja antoivat sille tarpeelliset ohjeet, mutta myös mahdollisuudet niiden noudattamiseen. Käytännössä se merkitsi mm. sitä, että kestikievarit olivat vapaat sotaväenotosta. Majatalossa näet tarvittiin tavallista enemmän miesväkeä huolehtimaan matkustajien kyydityksestä. Tarvittiin myös riittävästi huoneita ja hyvä talli sekä paljon hevosia ja hevosrehua. Majatalonpitäjillä oli tarvittaessa oikeus vaatia myös muilta talonpojilta apua hollikyydin muodossa. Kestikievareilla oli kuitenkin vuodesta 1636 lähtien paikkakunnalla yksinoikeus oluen ja viinan myyntiin.

Kievarin gurmeet ja palvelut

 

Espoossa on ollut pitkään kievari Bembölessä ja vuodesta 1822 alkaen Gransinmäellä Leppävaarassa. Espoolaisten kievarien hinnasto 1800-luvun lopussa kertoo karusta tarjoilusta. Tarjolla oli arkiruokaa sekä yösija matkustajalle ja hevoselle ja kärrynpyörien voitelua. Hevoskyyti oli hidasta ja epämukavaa, matka taittui talonpoikien puupyöräisillä kärryillä joissa ei ollut jousitusta. Siksi kievareita täytyi olla parin peninkulman välein. Kestikievarit olivat oman aikansa huoltoasemia ja motelleja, joista sai myös kyydin seuraavaan kievariin.
Espoolaisten kievarien hinnasto 1800-luvun lopulta teoksesta Espoo maalaispitäjästä suurkauppalaksi

 

 

Kievarien toiminta samoin kuin kyyditysten hoito oli tarkkaan säädeltyä ja valvottua toimintaa. Kievarien säännöissä annettiin tarkat ohjeet huoneista, sisustuksesta, sängyistä, ruokapöydästä ja siisteydestä ja näiden ohjeiden noudattamista myös valvottiin. Kestikievarissa oli päiväkirja, johon jokaisen matkustajan tuli kirjoittaa nimensä ja mahdolliset huomautukset. Päiväkirja vaihdettiin kuukausittain ja vanha toimitettiin kruunun virkamiehen tarkastettavaksi. Suurin osa reklamaatioista koski surkeita teitä tai kyyditystä, itse kievarinpitoon oltiin aika tyytyväisiä.

 

Eversti Carlstedt reklamoi Gransista tammikuussa 1871: ”Kyytihevonen Gransin kestikievarista tultaessa laiska ja äksy, minkä vuoksi jouduin viipymään matkalla yli laillisen ajan peninkulmaa kohden”.

 

Gransin kievari

Kilon kartanon omistaja Johan Acrigola sai vuonna 1822 luvan kestikievarin perustamiseen Helsinkiin johtavan maantien varrelle. Kilon kestikievari toimi aluksi noin kymmenkunta vuotta Krouvinmäellä ”vanhalla krouvipaikalla” ja korvasi Bembölen kievarin. Kievari siirrettiin 1830-luvulla Gransinmäelle, jonne valmistui komea, alun perinkin kestikievariksi suunniteltu suuri rakennus. Gransin kievari on lyhytnurkkainen hirsirakennus, jossa on tiilillä katettu aumakatto. Seinät ovat pystylaudoitetut ja punamullatut. Grans on vanhin vielä pystyssä oleva rakennus Leppävaarassa. Se tulisi pikaisesti korjata ja entisöidä.

Gransin kievari, kuva EKM

 

Gransista kuljetettiin matkustavaisia kolmeen suuntaan: Helsinkiin, Finnsin kievariin ja Helsingin pitäjän kirkolle. Ainakin 1840-luvun alussa kievarin käytössä oli 21 hevosta. Lääninhallitus asetti kievarin isännät, ainakin säännösten mukaan. Kilon kartanon omistaja sopi kuitenkin suoraan August Bergholmin kanssa 1870 -luvun alussa siitä, että tästä tulisi Gransin kievari-isäntä. Kuvernööri kävi pian tämän jälkeen Gransissa tarkastusmatkalla todeten siellä epäjärjestystä ja Bergholm sai lähteä.

 

Myöhemmin sekä kyyditysten järjestäminen että kievarin pito kilpailutettiin eli annettiin erikseen ”urakalle kuvernöörin määräyksen mukaan kolmeksi tai viideksi vuodeksi kerrallaan”. Vuosina 1885–1887 Gransin kestikievarin pidon voitti rouva Johanna Klärich, joka sai kievarinpidosta korvausta 200 mk/vuosi. Tämän lisäksi tulivat tietenkin matkustajien maksamat maksut ruuasta ja muista palveluista.  Viktor Ek vanhempi, jonka pojasta kauppaneuvos Victor Ekistä julkaistiin lepuski.fi sivustolla juttu 24.3.2014, urakoi kyydityksiä vuosina 1883–1887. Viimeisten vuosien osalta hän sai 500 markan korvauksen vuosittain. Viktor Ek vanhempi oli luultavasti myös Gransin viimeinen kievari-isäntä.

Kestikievari siirrettiin Gransista Uudenmaanläänin kuvernöörin päätöksellä 12.9.1891 takaisin Glimsiin, jonka jälkeen kievarirakennus muutettiin Kilon kartanon työläisasunnoksi.  Vanhan kievarirakennuksen sisätilat rakennettiin kokonaan uusiksi 1920-luvulla. Huonejakoa ja väliseinien paikkoja muutettiin, uusia oviaukkoja puhkaistiin ja vanhat uunit purettiin.

Lepuskin krouvit

Heikki Ylikangas kirjoittaa kirjassaan "Nurmijärven rosvot", miten yksi pääjehuista, kirkkonummelainen Gustaf Slup juhli Leppävaaran krouvissa 1822 paloviinaa läträten. Slup oli aiemmin murtautunut Kirkkonummella Frisansin tilalle. Saaliista oli rahaa vain osa ja nyt Slup oli matkalla Helsinkiin vaihtamaan muuta varastamaansa omaisuutta rahaksi. Krouvin pöydässä Slup kestitsi mukamas kuskiaan, seppä Carl Erflundia, kirkkaalla viinalla, kahvilla ja juustolla. Slup nosteli povitaskustaan tuhteja setelikääröjä. Erflund kutsui häntä välillä hövelisti kapteeniksi, välillä vielä arvostavammin laivuriksi lisäten omasta puolestaan, ettei hän itsekään ollut mikään turha mies. Krouvari joutui lopulta hälyttämään virkavallan paikalle. Neuvokas Slup ehti sujauttaa osan varastamistaan rahoista krouvarin lapsen kehtoon poliisin tullessa paikalle. Krouvin rapuilla Slup ja Erflund kietaistiin köysiin. Slup pääsi kuitenkin myöhemmin pakenemaan Espoon käräjäpaikalta ja liittyi hahmotteilla olleeseen isoon rikollissakkiin: tuleviin Nurmijärven rosvoihin.
Leppävaaran krouvissa. Kuva Heikki Ylikankaan kirjasta Nurmijärven rosvot.

 

Ylikangas kirjoittaa Leppävaaran krouvista, mutta Lepuskissa oli tuolloinkin useampi krouvi, joista yhdenkään nimi ei ole ollut Leppävaaran krouvi. Leppävaaran krouvien ja krouvarien historiaa tunnetaan huonosti. Vanhin, Kilon krouvi on 1700-luvun alusta. 1740-luvulla Leppävaarassa oli kolme krouvia: Mäkkylän, Albergan ja Kilon krouvit, jotka näkyvät 1750 laaditussa ns. Fonseenin pitäjäkartassa.

Krouvien on täytynyt palvella pääasiassa Turuntien ja Helsingin talvitien matkustajia, sillä Lepuskissa on tuolloin asunut vain pari sataa ihmistä. Kestikievareille oli myönnetty yksinoikeus viinan ja oluen myyntiin, mutta sen katsottiin ulottuvan vain kahden peninkulman päähän kievarista. 1700-luvun puolivälissä vapautettiin myös silloista yritystoimintaa sääntelystä ja niinpä krouveissakin sai siemaista oluttuopillisen, napsaista ”paloviina-jumpruja” (8,2 cl) sekä poltella mielin määrin piippua ja tupakkaa.

Mäkkylän virkatalon krouvista on säilynyt vain vähän tietoja. Krouvi sijaitsi Mäkkylän sotilasvirkatalon mailla, suunnilleen nykyisen Armas Launiksen kadun ja Postipuuntien risteyksessä. Virkatalon mäellä oli päärakennus, sepän paja sekä puron koskessa mylly. Krouvista on löytynyt seuraava maininta henkikirjoista: ”23.3.1746 / Kylä /  Talo Mäckylä krog  / Vainaja barn Elisabeth”.
Krouvit Fonseenin pitäjänkartalla 1750

 

Albergan kartanon krouvin perustamisajankohtaa ei ole tiedossa. Vaikka kirjallisissa lähteissä todetaan, että Albergan kartanon isäntä Tersmeden perusti krouvin, oli kartanon mailla ollut jo ennen hänen aikaansa krouvi. Albergan krouvi toimi ainakin 1740-luvulta lähtien ja sijaitsi nykyisen Sokerilinnan tuntumassa, lähellä alkuperäistä Albergan päärakennusta.  Tiedetään, että vuonna 1758 Tersmeden tilasi Helsingistä puusepältä krouvin kyltin ja että krouvarina oli nainen. Krouvin sijainti oli edullinen Suurelta Rantatieltä Helsinkiin vievän tien ja Helsingin talvitien varrella.

Albergan seuraava omistaja Fredrik von Zansen jatkoi krouvin pitoa ja rakennutti 1799 Suuren Rantatien varteen uuden hirsisen krouvirakennuksen, jossa oli ”yksi iso ja kaksi pientä huonetta sekä ullakko”.  Tämän krouvin sijaintipaikasta ei ole varmuutta, ehkä oli rakennettu talvitien varressa olleen vahan krouvin paikalle.

Kilossa sijaitsee Krouvinmäki, ”Krogen”, jolla on ollut Kilon kartanolle kuuluva krouvi ainakin jo 1704. Kilon krouvi on luultavasti Leppävaaran vanhin. Paikka oli krouvin pitoon hyvä, sillä siinä yhtyvät Helsinkiin johtava maantie ja sen peltojen poikki kulkeva talvitien haara. Kestikievarin siirryttyä Gransinmäelle vuonna 1822 Krogen oli myös yksi Kilon kartanon torpista.  Krouvin pitoa harjoitettiin jossain määrin vielä 1800-luvun lopussa. Mäellä oli asuinrakennuksia vielä 1920-luvulla.
Kilon krouvi, kuva EKM

 

Markku Salmi

Käytettyjä lähteitä:
Alberga. Espoon kaupunginmuseon tutkimuksia 4. Espoo 1997
Espoo maalaispitäjästä suurkauppalaksi. Matti J. Lahti. Pieksämäki 1975
Espoon kunta 1458–1958. Ragna Ahlbäck. Helsinki 1958
Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Espoon kaupunginmuseo 1984
http://sedis.blogspot.fi/2004/12/kestikievarielm.html. Jari Sedergren 10.12.2004
Jorma Soiro, ravintolahistoriallinen arkisto

 

Kievarien säännöt Jorma Soiron ravintolahistoriallisesta kokoelmasta

 

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.