Turvepehkusuon paukku

04.05.2014

Jusa, 6 v, istuu olympiavuonna 1952 Lepuskin asemalla odotushuoneessa tätiensä kanssa, kesä on ollut sateinen ja kylmä. Marjasato on ollut silti hyvä Leppävaarassa ja etenkin Tapiolassa, joka on marjaisaa metsää. Tapiola on vielä asumatonta lukuun ottamatta Otaniemen olympiakylää. Tädit ovat poimineet useita litroja mustikoita ja keittäneet ne primuksella mehuksi ja hilloksi.
Aseman penkillä Jusan ja tätien välissä on viiden litran lasipurkki, täynnä mustikkamehua.

Odotamme junaa Helsinkiin. Jusan aika ei kulu millään, eikä junaa kuulu. Jusa keksii ajankuluksi alkaa hyppiä penkiltä avonaisen odotushuoneen lattialle ja takaisin, välillä juosten katsomaan tuleeko juna. "Jussi, lopeta heti" tädit toruvat, "tai käy vielä huonosti". Jusa istuu välillä ja laskee niin pitkään kuin osaa, eli kymmeneen. Mielestään ainakin tuhat kertaa, mutta aika ei vain kulu. Jusa hyppää taas katsomaan tuleeko juna ja silloin se tapahtuu. Lasipurkki mäjähtää lattialle ja viisi litraa mustikkamehua valuu pitkin lattiaa. Ihmiset väistelevät ja pakenevat kaikkialle vyöryvää paksua keitosta.

Lepuskin asema ja avoin odotustila1950-luvun alussa (EKM)

Tädit saavat asemamieheltä vanhoja sanomalehtiä ja talouspaperia ja siivoavat parhaan kykynsä mukaan aiheuttamaani sotkua. Mustikkamehu kuitenkin imeytyy betonilattiaan, johon jää musta läikkä ikuiseksi muistoksi. Myös Jusalle jää ihmisten paheksunnasta ja tätien toruista ikuinen muisto ja musta läikkä tajuntaan. 70-luvun lopulla Aili-täti kysyi leikillään: "Vieläkö se sun sankariteko näkyy Leppävaaran aseman lattialla?" "Kyllä se meikäläisen käyntikortti siellä vielä on", vastasin. "Olit aika veijari, taidat olla vieläkin", kommentoi täti hymyillen.

54-syksyllä siirryin Helsingistä Laajalahden uuteen vuonna 1953 valmistuneeseen kouluun. Se sujui tahtiin vuosi- ja luokka; välillä jälki-istunnossa lusien, joka suoritettiin seisomalla toisen kerroksen aulassa, kellotaulun alla. Usein sattui, että olimme hyvän kaverini, naapurin Haran kanssa kahdestaan. Pidimme näitä rangaistuksia epäoikeudenmukaisina, varsinkin kun olimme melkein aina kahdestaan ainoat arestilaiset. Jälki-istuntoa kärsiessämme, oli koulu tyhjentynyt opettajista ja oppilaista, joten niinpä päätimme karata. Karkasimme aina ryömimällä aulan lattian poikki, näin vältimme rehtori Korhosen katseen. Hän olisi muuten nähnyt poistumisemme asuntonsa ikkunasta, sillä opettajilla oli silloin virka-asunnot kerrostalossa koulun vieressä. Aulan ohitettuamme pääsimme vapauteen kellarikerroksen takaovesta, Elisenvaarantielle. Koskaan emme näistä paoista kärynneet, emmekä niitä murehtineet. Kuulin myöhemmin nuoremmilta ikäluokilta, että rehtori oli joutunut lopettamaan tämänkaltaiset rangaistukset, kun viimeinkin lasten vanhemmat puuttuivat tarpeeksi ponnekkaasti asiaan.
Laajalahden uusi koulu 1950-luvulla (EKM)

Laajalahden hyppyrimäki "Taivari" tuli koulukirjoja tutummaksi. Mäki sijaitsi korkean kallion pohjoisrinteessä, nykyisen moottoritien eteläpuolella. Viihdyin siellä, kuten monet muutkin aina pimeän tuloon asti, tai kunnes varpaat jäätyivät. Muutaman kerran kotiin palatessani huusin jo ovelta: "vesi kuumenemaan, varpaat on jäässä!" Voi sitä tuskaa ja intiaanitanssia ympäri kämppää kun varpaat vihdoin sulivat.

1956 alkoi Turun (Tarvon) moottoritien rakentaminen. Maanrakennustöissä kuormajuhtina toimivat Englannista käytettyinä hankitut Bedford kuorma-autot, eli Petterit. Uusia autoja oli silloin vaikea saada, tuonti oli sodan jälkeen vieläkin rajoitettua. Kallioita räjäytettiin etenevän tien alta ja räjähdysaineita säilytettiin puuseen näköisissä varastokopeissa, työmaaparakkien läheisyydessä. 50–60 luvun vaihteessa Laajalahden vilkkaimmat veijarit keksivät mielestään hyvän pilan. He murtautuivat varastokoppiin ja saivat saaliikseen ison kasan "dynyä", nalleja ja piuhaa. Ja eipä aikaakaan kun eräänä syysyönä Mankkaan turvepehkusuota ja Laajalahtea vavahdutti mahtava jysähdys. Turveradan kiskot sen kuin lentelivät ympäriinsä räjähdyksen voimasta.

Espoon turvepehkutehdas toiminnassa (Oy Renlund Ab)

Silloinen Leppävaaran poliisi sai vihiä mahdollisista syyllisistä. Heidät kutsuttiin yksitellen kuulusteluun, mutta kukaan ei tunnustanut. Kaikki saivat kuitenkin kokea saman kohtelun: ruotsinkielinen poliisipäällikkö Nikander apulaisineen mätki heitä kumipampulla selkään, ennen kuin heittivät epäillyt ovesta pihalle. Näin nuorukaiset saivat ajan tavan mukaan tutustua nokialaiseen nuoriso-ohjaajaan. Saatesanoin päällikkö huusi: "Me tietä ja te pärkkele pojat te ole syylliset, me vielä täille näyttä!" Lopulta asia unohtui, eikä syyllisiä löytynyt koskaan. Harva nykyisin muistaa saati tietää koko tapauksesta mitään.

Leppävaaran poliisiaseman kalteriputkaan sai 60-luvulla tutustua myös surullisen kuuluisa hahmo Runar Holmström, erakoitunut kummajainen joka kierteli pitkin Uuttamaata pappatunturi mopollaan ja liikkui sattumoisin myös Oittaan seudulla. Hänen kohtalonaan oli joutua epäillyksi Bodomin murhista ja loputtomien kuulustelujen jälkeen hirttäytyminen keskusrikospoliisin suojissa omiin henkseleihinsä.
Bodomin murhan tutkimuksia johdettiin Leppävaaran poliisiasemalta (Kansalaismuisti)

1959 aloitin kansalaiskoulun, silloisen ylä-asteen Leppävaarassa. Silloin alkoi myös päivittäinen painonnosto harrasteeni, jota ylläpidettiin joka välitunti koulun pihalla, kolmena vuodenaikana. Punttien kolistajana oli aina sama trio: "Emppu" Eimer Aaltonen, "Ossi" Osmo Niemi ja allekirjoittanut. Esikuvista ei ollut puutetta. Suomen painonnosto urheilulle 60-luku oli kulta-aikaa. Suuria idoleita olivat Suomen Eino Mäkinen ja Kalevi Lahdenranta. Myöhemmin Kaarlo Kangasniemi ja Kailajärven veljekset, jotka tehtailivat maailmanennätyksiä, mestaruuksia ja olympiavoittoja. Kansalaiskoulun oppilaat olivat Leppävaaran lähialueilta kuten Kilosta, Rastaalasta, Viherlaaksosta ja Laajalahdesta, osa kauempaakin Espoosta.

Tähän porukkaan mahtui luonnollisesti hyvinkin värikkäitä hahmoja. Toiset olivat lähes aikuisia, 16–18 vuoden ikäisiä, ja toiset silloisesta oppikoulusta palautettuja tai muuten "tuplanneita". Muistetuimpia taisivat olla sellaiset hemmot kuin Tizi, Rofa, Egon Ja Manu Mexicano. Tizi lähti skönäriksi villin linjan botskiin, heti 15 vuotta täytettyään, jääden sille tielle loppuiäkseen. Rofa ja Egon keskeyttivät myös koulun samana päivänä, kun he täyttivät 16 vuotta. He lähtivät töihin rakennuksille turhauduttuaan olemaan alaikäisten kanssa samalla luokalla. Silloin oli tosiaan rakennustöitä. Asumalähiöitä alkoi nousta joka puolelle pääkaupunkiseutua. Manu sinnitteli koulun loppuun, muistan hänen aina tunnilla viheltäneen suosittua Italialaista iskelmää "Poika varjoiselta kujalta". Koulun puuhamies Juha Vasama onnistui 1961 järjestämään Lepuskin koululle vielä tuntemattomat aloittelevat muusikot Eero ja Jussi Raittisen esiintymään bändeineen.
Leppävaaran koulut 1950-luvulla, kansalaiskoulu vasemmalla (Kansalaismuisti)

Leppävaaran koulun konekirjoituksen, kirjanpidon ja kauppalaskennan opettajana toimi Elisabeth Sivonen. Hän oli opettajana hyvin ankara, mutta pohjimmiltaan sydämellinen ihminen. Hän piti tarkkaa huolta, että kirjoittajan, siis oppilaan kädet olivat riittävän korkealla kirjoituskoneen näppäinten yläpuolella, mahdollisimman ergonomisessa asennossa. Silloisten kirjoituskoneiden naputtelu oli rasittavaa ranteille. Muiden harjoitellessa kymmensormijärjestelmää, hän antoi Manun kirjoitella yksisormijärjestelmällä omia stoorejaan. Koulun vihdoin loputtua Manu antoi henkilökohtaisen lahjan opettaja Sivoselle. Se oli piirretty oma alastonkuva, joka vahvasti karrikoiden korosti piirtäjänsä viriliteettiä. Neiti Sivonen ilahtui saamastaan lahjasta, ehkä siksi että viimein pääsi kiusankappaleestaan eroon. Toisaalta saattoihan hän tuntea itsensä imarrelluksi, jos 18-vuotias nuorukainen osoitti seksuaalista kiinnostusta 50-vuotiasta opettajaansa kohtaan.

Koulun rehtorina toimi Helge Salonen, uskonnollinen mies. Kouluaamut alkoivat aamuhartaudella koulun juhlasalissa. Silloin suvivirsi ei tosiaan ollut ongelma. Aamuisin soi useimmin totuuten henki johda sinä meitä, Pulin soittaessa pianoa. Joskus oli saattanut käydä, että Pulilla oli hieman vaikeuksia pysyä pianojakkarallaan, silloin rehtori hienovaraisesti keskeytti musisoinnin lausumalla vanhan fraasin: lyhyestä virsi kaunis. Puli oli myös pätevä opettamaan oppiaineita kuten metallitöitä ja matematiikkaa. Muistiin painuvimman oppitunnin Puli piti metallipajassa, hän neuvoi terveysopista miten suojautua ja välttyä sukupuolitaudeilta, sekä miten menetellä, jos epäili saaneensa tartunnan ja minkälaiset ovat mahdolliset tartunnan oireet. Luulen, että hänet oli tähän opetustehtävään valittu, koska tämä aihe oli aina sivuutettu, vaikka se terveysopin kirjassa oli kouluopetukseen määrätty. Todennäköisesti rehtori katsoi Pulin osaavan esittää tämän aiheen parhaiten murrosikäisille pojille, kansantajuisesti ja asiallisesti. Tämän hän vanhana maailmaa nähneenä miehenä hoiti tyylikkäästi omaan tyyliinsä. Pulista saatettiin olla montaa mieltä, mutta kyllä hän paikkansa ansaitsi hyvien opettajien joukossa.
Kansalaiskoulun liikelinjan 8 A luokka 1961. Kirjoittaja seisomassa 2. vasemmalta ja rehtori Helge Salonen seisomassa 1. oikealta. (John Vuorinen)

John "Jusa" Vuorinen

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.