Kuvassa näkyy kuinka Roskarouvien keräämien roskapussien määrät ovat sekä kuukausittain että vuosittain kasvaneet vertailuvuosina 2023-25.
Kuvassa ollaan lähdössä maanantaikeikalle Sellon ympäristössä yhdessä kauppakeskustoimiston väen kanssa.

Yli tuhat kauppakassillista roskaa!
14.01.2026
Viime vuonna 2025 Leppävaara-seuran Roskarouvat kasvaneine tukijoukkoineen keräsivät alueelta yhteensä 1095 kauppakassillista roskaa pois ympäristöä pilaamasta.
Mahtavaa keruutulosta oli tekemässä yli 60 vapaaehtoista. Pari hurjinta tekijää keräsi yksinään reilut 150 pussillista kumpikin. Mutta useat olivat mukana niin, että tekivät roskalenkin omien aikataulujensa mukaan ja ilmoittivat keruusaaliinsa Roskarouvien tilastoon. Yhteisille maanantaikeikoille osallistui säännöllisesti noin 10–15 kerääjää per kerta.
Vuotuinen keruutulos on kasvanut vuosi vuodelta, kuten kuvassa oleva grafiikka näyttää. Mukana toiminnassa on nyt lähes 10-kertainen määrä väkeä. Sen myötä Leppävaara näyttääkin nyt siistimmältä. Yhteisiä maanantaitalkoita on pidetty jo elokuusta 2022 lähtien, mutta systemaattinen viikkotilastointi aloitettiin vasta vuodesta 2023.
Lämmin kiitos kaikille mukana olleille!
Yhteiset keruutalkoot jatkuvat tänäkin vuonna, kunhan pakkas- ja lumitilanne sen sallii.
Linkistä pääset Leppävaara-seuran nettisivuille, josta voit lukea lisää Roskarouvien toiminnasta ja liittyä joukkoon.
![]()