Kuuselan kauppa

02.12.2013

 

Legendaarinen Kuuselan kauppa sijaitsi kansakoulun luona silloisella Valtatiellä. Eero Artman kirjoitti vuonna 2002 kaupan ja Kuuselan väen vaiheista. Anna Charlotta Kuusela oli Eero Artmanin äiti.

 

Charlotta Kuusela ryhtyi pitämään kauppaa Leppävaarassa joskus 1920-luvulla. Vuonna 1930 otettu valokuva todistaa, että Kuuseloiden talo ja pieni puoti olivat paikallaan jo silloin. Sitä ennen Charlotta Kuuselalla oli pieni puoti Helsingissä, Uudenmaankadun varrella. Sen puodin toiminta oli alkanut todennäköisesti jo joskus 1900-luvun alkuvuosina. Helsingissä ollessaan Kuuselat asuivat yksikerroksisessa puurakennuksessa, jonka yhdessä huoneessa oli pieni puoti, jossa myytiin elintarvikkeita.

Kuva: Kuuselan kauppa Helsingissä Uudenmaankadulla

 

Minulla ei ole tiedossani milloin Kuuselat muuttivat Leppävaaran taajaväkiseen yhdyskuntaan, ostivatko he sieltä pelkän tontin, jolle kaupan sisältämä asuintalo rakennettiin tai ehkä valmiin talon, johon rakensivat tilan pienelle puodille. Kauppakirja, jolla Tuomo Kuusela osti Leppävaaran paikan, on tehty 23.8.1921 ja sen perusteella hän sai lainhuudon Virtala-nimiseen tilaan RN:o 1197 Leppävaarassa, Valtatie 17, Espoon maalaiskunnan Suur-Huopalahden kylässä. Joka tapauksessa Kuuselat olivat kirjoilla Helsingin Eteläisessä Suomalaisessa Seurakunnassa aina vuoteen 1931 asti.

 

Charlotta Kuusela oli tyttönimeltään Peltola, syntynyt Orimattilassa 21.4.1871, mistä hän muutti Helsinkiin vuonna 1888. Charlotta Peltola solmi avioliiton puolisonaan suutari Tuomo (Thomas) Back, syntynyt Pyhäjoella 1.1.1867. Jo Helsingissä asumisaikana he muuttivat sukunimensä Kuuselaksi, jolloin kaupan nimeksi tuli C. Kuusela. Tämä oli kaupan nimenä myös Leppävaarassa.

 

Sukunimen muuttaminen johtui Tuomo Kuuselan kertoman mukaan siitä, että hän kyllästyi Pask-nimittelyyn. Miltei kaikki kaupan asiakkaat olivat suomenkielisiä, joilta Back-sanan lausuminen ei tahtonut onnistua. Kun Kuuselat sitten muuttivat Leppävaaraan, jossa asui paljon ruotsinkielisiä, niin taas heille ei Kuusela-nimen lausuminen kahdella perättäisellä u-kirjaimella ollut luontevaa. Kuuselasta tuli Kusela. Tuomo Kuusela manasi, että ”onhan se nyt kumma, jos ei ole paskalla niin on ainakin kusella”.

 

Perimätiedon mukaan Kuuseloiden tontti Leppävaarassa oli kolmen tuhannen neliön suuruinen kulmatontti. Tontilla oli puutarha omena- ja luumupuineen, marjapensaineen sekä runkoruusuineen. Lajikkeet eivät kuitenkaan olleet jalostetut kestämään hyvin ankaraa Suomen talvea, jollainen oli talvisodan aikainen talvi vuosina 1939 -1940. Ne paleltuivat miltei kaikki. Niin kävi muissakin puutarhoissa. Peruna oli tuolloin pääruokalaji ja niinpä Kuuseloillakin oli tontillaan merkittävän suuri perunamaa perunakellareineen.

Kuva: Kuuselan talo ja puutarha 1972

 

Rakennuksia oli kolme, asuinrakennus, sauna sekä ulkorakennus, jossa oli puuliiteri, puusee sekä mankelihuone. Käsikäyttöistä mankelia vuokrattiin kyläläisten käyttöön. Asuinrakennuksen alaherrassa oli kolme huonetta, kammari, kyökki ja makuukammari sekä sen ajan tavan mukaan ns. kesähuone, jossa ei ollut mitään lämmityslaitetta. Alakerrassa oli eteinen, josta johti ovi kyökkiin ja raput yläkerran huoneisiin. Yläkerrassa oli huone pojille sekä huone tytöille. Poikien huoneessa asuivat Gunnar ja Toivo sekä tyttöjen huoneessa Martta. Tyttäristä vanhin, Anna Charlotta, äitini, oli avioitunut jo varhain 1920-luvun alussa, eikä asunut enää kotonaan. Myös pojat muuttivat pois kotoaan solmittuaan avioliitot.

Kuva: Kuuselan väkeä talonsa portailla

 

Vielä Helsingissä asuessaankin Martta Kuusela vietti kesät Leppävaarassa ja asui Kuuseloiden talon yläkerrassa. Tyttäristä Selma nukkui päästä vedettävässä sängyssään kyökissä ja kesällä väljemmin kesähuoneessa. Vanhemmat nukkuivat kyökin takana olleessa makuukammarissa, jossa heillä kummallakin oli omat sänkynsä. Makuukammarista pääsi sekä keittiöön että kesähuoneeseen, josta taas oli ovi puutarhaan. Kammarissa oli iso valkoinen kakluuni, makuuhuoneessa pienempi uuni sekä keittiössä hella. Muita lämmityslaitteita ei talon alakerrassa ollutkaan. Yläkerrassa oli pieni kakluuni.

 

Kuuselan puodin ollessa Helsingissä olivat Charlotta Kuuselan kauppa-apulaisina hänen tyttärensä Selma ja Martta. Leppävaaran puoti oli kuitenkin paljon pienempi kuin heidän Helsingin-kauppansa, eikä asiakkaita ollut niin paljon, että olisi tarvittu kahta kauppa-apulaista. Selma Kuusela jäi äitinsä Charlotan kanssa hoitamaan Leppävaaran kauppaa. Martta Kuusela siirtyi kauppa-apulaiseksi yksityiskauppaan Helsingissä ja muutti Helsinkiin.

 

Kuuselan talon kyljessä oli katettu, kaiteella varustettu ”veranta”, josta johtivat vierekkäiset ovet sekä eteisen kautta asuintiloihin että puotiin. Puoti oli pieni, ehkä vain noin 12 neliömetrin suuruinen. Vain pari asiakasta mahtui sinne samanaikaisesti ja pari myyjää tiskin taakse. Charlotta istui yleensä keinutuolissaan, kammarissa, puotiin johtavan oven läheisyydessä. Kun kaupan ulko-oven kello kilahti, riensi hän tai joko kammarissa tai kyökissä ollut Selma puodin puolelle, tiskin taakse.

 

Puodissa ei ollut mitään lämmityslaitetta, joten talvella siellä oli hyytävän kylmä. Myyjillä piti olla käsissään villasormikkaat, joissa vain sormien ensimmäinen nivel oli paljaana. Muutenkin piti puotiin mentäessä olla lämpimästi pukeutunut. Puodista johti verannalle vain yksinkertainen, laseilla varustettu ovi, joten aina asiakkaan tullessa tai poistuessa tuli sisään aimo annos kylmää ilmaa. Yksinkertainen oli sekin ovi, joka johti puodista kammarin puolelle. Tuplaovia ei voitu asentaa, koska mikään ovi ei olisi mahtunut kääntymään pienen kaupan puolelle. Jotta kammariin ei tulisi puodin puolelta kovin paljon kylmää ilmaa, oli ovi päällystetty molemmin puolin paksulla, harmaalla huovalla. Samanlainen päällyste oli myös eteisestä kyökkiin johtavassa ovessa.

Kuva: Kuuselan sauna 1972

 

Kaupan aukioloaika oli tarkasti määrätty. Arkisin sai puoti olla auki vain kello yhdeksästä viiteen ja lauantaisin sekä pyhien aattoina yhdeksästä kahteen. Usein kävi kuitenkin niin, että joku asiakas ei ehtinyt kauppaan ajoissa tai oli unohtanut jonkin tärkeän tavaran ostamisen kaupan aukioloaikana. Silloin hän ”hiipi” kenenkään huomaamatta koputtamaan asuntopuolen ovea eli tuli kauppaan ”sisän kautta”. Hänelle myytiin salaa tarvitsemansa tavarat kaupan aukioloajan jälkeen ja varoitettiin kertomasta, että oli käynyt kaupassa sen jo ollessa kiinni.

 

Kuuselan kaupasta sai ostaa vain elintarvikkeita sekä valopetrolia, joka oli monille välttämätön tarvike, kaikilla kun ei vielä ollut sähkövaloja. Usein toistuvien sähkökatkojenkin aikana oli otettava öljylamppu käyttöön. Valopetrolin myynnistä huolehti Tuomo Kuusela. Petrolitynnyriä säilytettiin telineessään talon kellarissa. Sieltä se annosteltiin asiakkaan mukanaan tuomaan astiaan.

 

Kuuseloille oli asennettu sähköjohdot jo joskus 1920-luvulla päätellen siitä, että sähköjohdot olivat kangaspäällysteiset. Vuoden 1930 jälkeen asennustyö tehtiin metallipäällysteisillä ns. kuulajohdoilla. Montaa valopistettä ei Kuuseloilla ollut, yksi kammarin, yksi kyökin ja yksi puodin sekä yksi makuukammarin katossa. Liekö sähkö tai asennustyö ollut tuohon aikaan hyvin kallista, kun enempiä valopisteitä ei taloon oltu laitettu. Kaikki valopisteet olivat huoneiden katossa, hehkulamppu katosta roikkuvan johdon päässä ja sen päällä kankaasta tehty varjostin. Pieni oli teholtaan lamppukin, ehkä vain 25 wattinen. Kammarin katossa komeili kuitenkin kristallinen kattokruunu.

 

En tiedä, milloin Kuuselat saivat puhelimen taloonsa Leppävaarassa. Ainakin heillä oli sellainen Ericssonin punaruskea seinäpuhelin jo 1930-luvun alussa. Puhelin helpotti tavaroiden tilaamista kauppaan, aikaisemmin oli joko käytävä tukkuliikkeessä tilaamassa tavarat tai sitten annettava tilaus tukkuliikkeen myyntimiehelle, joka kierteli ahkerasti kaupasta kauppaan. Kauppalaskut oli kuitenkin käytävä maksamassa tukkuliikkeen kassaan. Tuomo Kuusela hoiteli maksut ja muut kauppa-asiat Helsingissä. Kuuseloilla oli vakituiset tavarantoimittajat. Tukkuliike Oskari Parkkisen kuorma-auto toi kaupassa myytävät ruokatavarat ns. tuoretavaroita lukuunottamatta, Apteekkarien Kivennäisvesi-niminen firma limonadit ja Bastmanin tai Sinebrykoffin panimo kotikaljat. Maito tuotiin hevospelillä joltakin espoolaiselta maatilalta ja leivät saatiin joko läheisestä Mansikkalan tai muusta paikallisesta leipomosta.

 

Kylmien säiden aikoina ei maidon säilyttämisessä ollut ongelmia, mutta jotta maito ei kesäkuumalla happanisi, oli ryhdyttävä jo talvella erikoistoimenpiteisiin. Talon pihaan ajettiin järvestä tai merestä nostettuja jääkuutioita, jotka peitettiin paksun sahanpurukerroksen alle. Sieltä sitten käytiin kesän mittaan noutamassa jääpaloja sen astian pohjalle, missä maitotonkkaa säilytettiin. Tonkasta maito annosteltiin asiakkaan mukanaan tuomaan astiaan. Charlotta Kuuselan puoti oli sopivalla hollilla Leppävaaran kansakouluun (Veräjäpellon kouluun) nähden, Lintuvaarantien toisella puolella. Karamellikauppa kävi hyvin, kun koululaiset kävivät koulusta päästyään ostamassa nekkuja, tikkukaramellejä, ”Fazerin sekalaisia”, porvoolaisen Brunbergin Makeistehtaan ”Alku”-karamellejä tai muita makeisia.

 

Suutari Tuomo Kuusela ei heidän Leppävaarassa asuessaan tehnyt ammatikseen suutarintöitä, mitä nyt korjaili sukulaisten, ystävien tai tuttavien rikki menneitä jalkineita. Hänen ”suutarinverstaansa” oli talon kyökissä, missä hän jalat ristissä pöydällä istuen korjaili kenkiä. Hän oli ”vanhan ajan” hyvä suutari, joka korjaustöissään, kuten uusien nahkapohjien kiinnityksessä käytti yksinomaan pikilankaa. Jotkut suutarit olivat ryhtyneet käyttämään pohjien kiinnittämisessä puunauloja. Sitä työtapaa ei Tuomo Kuusela hyväksynyt. Niitä suutareita hän nimitti ”puusuutareiksi”.

 

Tuohon aikaan oli miltei jokaisella kodilla oma ominaistuoksunsa, joka muodostui talossa käytetyistä aineista, ruoanvalmistuksesta, seinien ja lattioiden eristeistä yms. Kuuseloilla ominaistuoksu koostui pikilangasta, valopetrolista ja kaupassa myytävistä tavaroista.

Kuva: Eero Artman viisi vuotiaana Kuuselan kaupan portilla isänsä kanssa

 

Charlotta Kuusela kuoli 12.5.1951 ja Tuomo Kuusela 8.7.1953. Selma Kuusela jäi asumaan Kuuseloiden Leppävaaran taloon aina 1970-luvulle asti ja piti kauppaa vielä jonkin aikaa äitinsä kuoleman jälkeen. Kuuselan paikka myytiin vuonna 1973 Rakennusliike Hartelalle, Selma Kuusela muutti Helsinkiin, Kuuselan talot purettiin. ja niiden tilalle rakennettiin kerrostalo. Selma Kuusela kuoli Helsingissä 12.8.1989.

 

Eero Artman

 

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.