Lapsuuteni joulut Leppävaarassa

16.12.2013

Katri Karasma (o.s. Meriö, ent. Sarmavuori) muistelee lapsuutensa jouluja Perä-Harakassa. Katri on äidinkielen professori emerita, kirjailija ja hän on toiminut Espoon kirjailijoiden puheenjohtajana.

Vietin lapsuuteni joulut Leppävaarassa. Aika, jota muistelen, koskee 1940-luvun jälkipuoliskoa 1950-luvun loppupuolelle. Äitini huushollausta en kumma kyllä muista. Sen sijaan muistan keskimmäisen sisareni Annelin jouluvalmistelut. Hän pyysi minut ennen joulua aina lapsenvahdiksi, kun hän itse lähti jouluostoksille Helsinkiin. Vaikka Leppävaarassa oli ruokakauppoja ja paperikauppa, mentiin suuremmille ostoksille sittenkin Helsinkiin.
Katri Meriö (kuva Katri Karasma)

Menin siis hoitamaan Annelin lapsia Aria, Anteroa ja Arjaa koulusta päästyäni. Anneli oli kotirouva ja hoiti lapsia. Leppävaaran talossa ei ollut sähkölämmitystä eikä mukavuuksia, ei vesijohtoa eikä viemäriä. Ulkovessa oli pihan perällä. Talossa oli siis haettava puita liiteristä ja lämmitettävä niillä uunit. Vesi oli haettava kaivosta. Jos oman kaivon vesi oli loppunut, se haettiin kylänkaivosta sadan metrin päästä. Äitini, joka oli opettajantyössä, siirtyi mieluummin Laajalahteen, jossa opettaja-asuntolassa oli jo mukavuudet.

Anneli lähti mielellään jouluostoksille. Suvussamme on ollut tapana ostaa hyvin paljon, liikaakin kenties, lahjoja lapsille. Siksi joulu onkin hyvin odotettu. Joulupukille kirjoitettiin lahjatoivomuksia kuten nykyäänkin. Joulukalenteri oli käytössä. Joka päivä oli luukun avaaminen yllätys.

Yleensä lasten kanssa touhuaminen sujui hyvin ensi alkuun, mutta jonkin ajan kuluttua tuli helposti jo erimielisyyksiä. Muistan, että tiukan paikan tullen, kun lapset eivät millään totelleet käskyjäni, uhkasin lähteä ja jättää heidät oman onnensa nojaan. Kaksi nuorempaa lasta eivät olleet siitä moksiskaan. Heidän puolestaan olisin hyvinkin voinut lähteä. Mutta vanhin poika Ari reagoi toisin. Hän hätääntyi vakavasti ja alkoi itkeä. Minun oli lopetettava uhkailuni ja alettava lohduttaa Aria. Erimielisyydet unohtuivat.

Meillä oli aina joulukuusi. Se saatettiin ottaa omasta metsästä. Se oli salissa ja koristeltiin kauniiksi. Ruokailuhuoneen uuniin Anneli liimasi enkeleitä ja tonttuja. Lamppuihin kiinnitettiin joulukelloja. Radiosta kuunneltiin joulurauhan julistus. Aattona jouluruokiin kuului itse paistettu kinkku, lanttulaatikkoa, rosollia, lipeäkalaa, riisipuuroa, luumukiisseliä kermavaahdon kanssa ja kahvia, jonka kanssa oli joulutorttuja ja piparkakkuja. Juomana oli maitoa tai kaljaa. Lahjojen jako oli ruokailun jälkeen.
Katri kotitalonsa edessä Kansantie 5, myöhemmin Hempontie 2, nyk. Punatulkuntie (kuva Katri Karasma)

Joskus meille tuli joulupukki aivan sisälle, kysyi, onko kilttejä lapsia, ja jakoi lahjoja. Usein joulupukki oli kuitenkin niin kiireinen, että hänet nähtiin vain ulkona heiluttamassa keppiään tai kuultiin kolistelua eteisestä. Hän oli jättänyt lahjapussit eteiseen. Lahjoja oli aina runsaasti. Kaikki saivat, ainakin lapset, yli kymmenen lahjaa. Niiden kanssa oli riemullista leikkiä. Synnyin sodan jälkeen, joten en voi kertoa sota-ajan jouluista. Sen sijaan kuulin usein vanhempien ihmisten voivottelua siitä, mitä oli ollut sota-aikana ja miten nykylapset eivät tiedä pula-ajasta mitään.

Kahvin juonnin jälkeen lähdimme joko potkukelkalla tai kävellen katsomaan vanhinta sisartani Heliä, joka asui kolmen lapsensa kanssa Käentiellä Perä-Harakassa. Lintuvaarantiellä tuli muutama joulupukki vastaan. Veimme lapsille lahjoja ja saimme joitain vastalahjoja. Heli tarjosi kahvit.
Katrin sisaret Liisa, Heli ja Anneli Meriö (kuva Katri Karasma)

Joulu oli perhejuhla kuten nykyäänkin. Tavat eivät ole muuttuneet. Tosin ennen ei katsottu televisiota, sillä sitä ei ollut. Jotkut kävivät ensimmäisen joulupäivän aamuna joulukirkossa. Kirkko oli puukirkko lähellä Leppävaaran rautatieasemaa (nykyinen Perkkaan kappeli). Sinne oli Kansantieltä (nykyisin Punatulkuntie) pitkä matka, joten en muista käyneeni siellä.

Kotona lauloimme Tonttujen jouluyötä, jonka tip tap tip tap tipetipetiptap, kuuluu mielestäni edelleen pakollisiin joululauluihin. Samoin ”Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemuraikkahin aika” ja ”Porsaita äidin oomme kaikki” kuuluvat unohtumattomiin joululauluihin.

Katri Karasma (ent. Sarmavuori, o.s. Meriö)

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.