Muistoja lapsuuteni Leppävaarasta
1930- ja 1940-luvuilta

30.12.2013

Maj Forsman-Vakio muistelee lapsuutensa ajan Leppävaaraa yli 70 vuoden takaa ja muun muassa Markus-sedän lastentunteja, joita kulmakunnan lapset kokoontuivat kuuntelemaan naapurin radiosta. Maj asui Taimisen huvilana tunnetussa talossa silloisella Rajatiellä. Rakennus on edelleen paikoillaan, mutta nykyisin sen osoite on Veräjäkallionkatu 10.

Kolmio, joka muodostui Valtatien, Rajatien ja Kulmatien alueelle on lapsuuteni muistoissa. Kun nykyisen Leppävaaran kirkon kohdalta noustiin ylös Valtatietä (nyk. Lintuvaaran tietä) niin kutsuttua Walhelmin mäkeä, oli tien vasemmalla puolella paljon huviloita, ns. torni-Åberg, Lundgren, toinen Åberg, Haatajan ja Walhelmin talot.

Lundgren oli halkokauppias. Varasto oli asemalla, josta hän kuljetti halkoja hevosella asiakkaille. Hänellä oli tapana piiskata hevostaan, mutta se ei ollut sopivaa rouva postinkantaja Kunnasvuoren mielestä. Paikalle sattuessaan hän asettui puolustamaan hevosta ja halkokauppias kuuli kunniansa.

Valtatien vasemmalla puolella aivan alussa mainitsemani kolmion kärjessä oli Valon talo. Talossa oli kauppa ja kauppias nimeltään Merilehti. Hänen kaupassaan oli apulaisena nuori kaunis tyttö nimeltään Tabe Slioor. Hän herätti jo silloin huomiota ja myöhemmätkin vaiheensa Helsingin kaupunginjohtaja von Frenckellin rakastettuna ovat tiedossa.
Valon talo, jossa toimi kauppa. Talon takana kulki Rajatie ja editse Valtatie, nyk. Lintuvaarantie

Valon talon vieressä oli elokuvateatteri Pirtti, joka paloi syksyllä 1930-luvun alussa. Se oli valtava palo, koko kylä tuntui hehkuvan pienen tytön mielestä.

Elokuvateatterin yläpuolella oli pelto, jossa Selinin tädin karja, lehmät ja lampaat, laidunsi. Sen yläpuolella oli Taimisen talo (nyk. Kepsu), ja sen vieressä Kulmatiellä Hellgrenit ja Rosenqvistit. Hellgrenien talon omisti aikoinaan hopeaseppä Hämäläinen, jolla oli radio, ei sellaista joka talossa ollut. Kun Markus-sedän lastentunnit alkoivat, hän nosti radion ulos ja lapset istuivat kiviaidalla kuuntelemassa.
Selinin muori, joka möi naapureille tinkimaitoa.

Taimisen talon yläpuolella oli kallio, siellä oli kaksi taloa. Molemmat talot omisti neiti (tai rouva) Kivimäki. Toisessa oli lastenkoti ja toisen osti myöhemmin professori Hollo. Hänen poikansa kuuluisa runoilija Anselm Hollo kävi toisinaan Helsingissä lausumassa runojaan. Hän asui tietämäni mukaan Lontoossa, mutta kuoli keväällä 2013.

Sitten on vielä siirryttävä Orolanmäelle, nyk. Vallikallio. Siellä on vieläkin ensimmäisen maailmansodan aikaisia ruutikellareita tai olisivatko ne bunkkereita, tiedä häntä. Näiden edessä oli 1930-luvulla nurmikenttä. Presidentin linnan maton tuotiin tälle kentälle joka kesä tuuletukseen. Miehet, jotka tätä työtä tekivät, pelasivat korttia ja kertomuksen mukaan heillä oli mukanansa mattopiiskaakin väkevämpää. Siinä sitä riitti katsomista kylän lapsilla.

Tällä samalla kentällä pidettiin luvattomia tansseja. Pelimanneja oli useita, nimistä Arvo Aaltonen on jäänyt mieleen (viulu+laulu). Langaton viesti kulki ja kun poliisi ehti paikalle, kenttä oli tyhjä.

Kelloseppä Ikonen tuli Uudeltakirkolta siirtolaisena. Hänen talonsa rakennettiin pellolle, josta edellä jo kerroin. Kelloseppä oli taitelija, pukeutui silkkiin ja samettiin. Hänellä oli vahva kihara tukka, ja hyvin voimakas meikki kasvoillaan joka päivä. Lukeva Kaunotar oli hänen taideteoksensa ja hän useasti maalasi kaunottarelle uudet vaatteet. Hän oli kohtelias ja ystävällinen herra. Tapasin hänet päivittäin, sillä asuin aivan viereisessä talossa.
Kelloseppä Ikonen työpöytänsä ääressä.

On vielä kerrottava räätäli Hakkaraisesta, hän myi lehtiä ja antiikkia. Hänen portillansa oli ilmoitus jossa luki ”Räätäli Hakkarainen ompelee herrojen housut ja niihin tarpeet”.

Maj Forsman-Vakio

Tämä kirjoitus on alun perin tehty 2002 mutta kirjoittaja on tarkistanut ja päivittänyt sen nyt julkaistavaksi.

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.