Stoge tulee!

13.04.2014

Vuonna 1954 muuttokuormaa lastattaessa helsinkiläiset pihakaverit ilkkuivat: "Nyt susta tulee landepaukku, kun sä muutat sinne maalle!" 7-vuotiaan pojan mielestä matka Helsingistä Leppävaaraan oli pitkä. Ensin raitiovaunulla rautatieasemalle ja sieltä höyryjunalla Leppävaaraan.

Kirjoittajan koulukuva Laajalahden kansakoulusta,
II A -luokka 1954

Leppävaara oli maalaisidylli karjalaitumineen ja viljapeltoineen. Idyllin rikkoivat ainoastaan sirkkelin, betonimyllyn ja naulannakutusten äänet. Sodasta palanneet miehet perheineen rakensivat itselleen taloja. Talkoissa oli voimaa eikä naapuria jätetty pulaan! Rintamamiehet saivat ostaa tonttimaata sopuhinnalla palkkioksi sotapalveluksista. Se merkitsi elämänmuutosta kahdelle sukupolvelle, jotka pääsivät pois Kallion ahtaista vuokra-hellahuoneista. Ihan omaan kotiin. Enää ei vihaisten talkkareiden huutoa!
Janatuisen sokkelitalkoot Harakassa 1961. Kuva: O.Janatuinen/Kansalaismuistipiiri

Pojille lähiseutujen metsät tarjosivat suuren seikkailun vallihautoineen, bunkkereineen ja luolineen. Leppävaaraa hallitsi kolme taloa: poliisiasema, Albergan kartano ja Nikanderin talo. Poliisiasema oli pikkupojan silmin nähtynä kuin lännenelokuvien kalteriputka: Lattiassa oli teräsrengas, johon pahimmat riehujat kahlittiin käsiraudoilla. Kyllä siinä rauhoittui. Vaan yhtä ei siihen pantu: Voimistaan kuulua Maailmanlopun Leinoa. Neljä Huspulla häntä pidättämään tullutta poliisi lensi Huspunjokeen tuon väkivahvan miehen kourista!
Leppävaaran poliisiasema 1950-luvulla, kuva EKM

Kahvila Huspu oli viehättävä kohtauspaikka terasseineen ja tuoksuvine sireeneineen radan varressa. Levyautomaatti soitti Suklaasydäntä ja Elviksen hittejä, joita kuunneltiin vadelmalimsaa tai sittistä juoden. Eihän siellä hienompi väki käynyt, paitsi kirkkoherra Mustala, joka yritti käännyttää vanhaa perusjuoppoa Aikkaa, joka joi suolalla terästettyä pilsua.

Virkistystä tarjosi kesäisin myös Elfvikin uimaranta eli Mutis. Vesi oli 50-luvulla vielä suhteellisen kirkasta eikä kaislikko ollut umpeen rehevöitynyt. Veneitä ei myöskään vielä juurikaan ollut, joten ranta oli tarkoitettu vain uimareille ja auringon palvojille. Palveluja tarjosi myös sotainvalidien pitämä kioski nekkuineen.

Asemalla oli myös hupia: aina silloin tällöin ajoi ohi ryssän vihreä Porkkalan juna suljettuine ikkunaluukkuineen. Vuonna 1956 vähän ennen Porkkalan palautusta oli ryssän juna pysähtynyt Leppävaaraan jostakin syystä. Se kiinnosti pikkupoikia kovasti. Vanja viittoili minulle isosta veturistaan ja heitti jalkojeni juureen mytyn, joka osoittautui kumilangalla sidotuksi tulitikkuetikettinipuksi. Mies oli ilmeisesti kerännyt niitä kauan, päätellen vuosiluvuista ja määrästä. Niitä oli kaikista Itä-Euroopan maista, mutta myös länsimaista. Vuosia myöhemmin vaihdoin tämän hienon kokoelman starttariin, jolla ammuin kansalaiskoulussa seurauksena luonnollisesti jälki-istuntoa sekä Pulin puhuttelu.
Porkkalan juna ikkunaluukut suljettuna 1946.
Kuva kirjasta: Rantarata, Markku Nummelin, Jyväskylä 2008.

Puli oli matematiikan ja metallityön opettaja ja syy oppilaiden antamaan lempinimeen johtui ajoittain ilmenevästä henkilökohtaisesta ongelmasta. "Puhuttelu" oli käytännössä matsi suljettujen ovien takana puuvarastossa, josta jompikumpi osapuoli saattoi tulla ulos silmä mustana. Näin ei kuitenkaan käynyt minun kohdallani - sain valita joko kuivuneiden pensseleiden pesun tärpätillä lukitussa huoneessa tai reilun tappelun. Puli oli redi, puhui kuin mies miehelle. Eikä näistä "puhutteluista" kukaan koskaan valittanut, puolin eikä toisin. Puli oli ja on vieläkin sen aikaisten oppilaiden mielessä arvostettu ja kunnioitettu opettaja.

Rautatien tasoristeys oli vaarallinen paikka, josta muistuu mieleen jännittävä tapaus 50-luvun lopulta. Bussissa eräs juopunut mölisevä matkustaja vaati päästä tarpeilleen juuri risteyksessä, johon helpottunut kuski suostui. Pahaksi onneksi puomit sulkeutuivat bussin molemmin puolin humalikon horjuessa bussin edessä. Turun pikajuna lähestyi kahtasataa ja bussissa syntyi kauhea paniikki. Ihmiset sulloutuivat auton etuosaan pois lähestyvän pikajunan edestä, ja kuulin sivistyneen virkanaisen kiljuvan: "Aja sen rentun yli!"
Aseman seutu 1950-luvulla. Ylhäällä vasemmalla poliisiasema ja oikealla Nikanderin talo eli Villa Arkadia. Ylikäytävä keskellä ja radan varressa Huspun kahvila.

Kuva: Veljekset Karhumäki Oy, ote ilmakuvasta

Onneksi apuun juossut asemamies ehti saada käsin veivattavan puomin ylös. Mutta bussikuskin autoilijan ura kyllä katkesi siihen – tapaus oli näet nähty kuin aitiopaikalta Leppävaaran poliisiasemalta. Poliisiasema sijaitsi mäellä kauniissa koivikossa, joka viheriöi vielä pitkään liikenneympyrässä keskellä Leppävaaraa.

John "Jusa" Vuorinen

Jusan juttu on aiemmin julkaistu Lepuski -lehden kaikkien aikojen ensimmäisessä numerossa 1/93 15.9.1993

Lue myös muita julkaistuja historia-artikkeleita.